keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Telakalla

(15.3.2017) Kolaus. Silmissä välähtää. Sattuu niin perkuleesti. Mitä hittoa just tapahtui? Vasen pikkuvarvas näyttää normaalista asennosta poiketen 45-astetta sivullepäin. Ilmoille pääsee melkoisen painokas veellä alkava viiskirjaminen sekä spontaanisti pari muuta voimasanaa kauneimpien suomalaisten kirosanojen kirjastosta. Vaikka viime syksynä tulikin plakkariin teräsmies-titteli, niin silti mies (ja luut) on ihan paperia, kun otat punttisalilla puolihuolimattoman törmäystestin varpaallasi vinopenkin jalkaan...Poikkihan se meni.Varvas siis. Vinopenkkejä ei vahingoitettu tässä episodissa.

Könkkäsin uudelleen muotoillun varpaani kanssa pikaisesti samassa rakennuskompleksissa sijaitsevaan Terveystaloon, josta sitten sain lähetteen asemakadun toimipisteeseen. Muutaman eri lääkärin tutkimuksen, röntgenkuvauksien ja ortopedin lausunnon jälkeen päästiinkin sitten ottamaan kirjaimellisesti hikeä pintaan varpaan suoristamisoperaation muodossa. Topakka juuripuudutus, topakampi ote jalasta/varpaasta ja sitten vetämällä kokeilemaan miten pienen luunpäät osuisivat kohdalleen. Tarkoitus oli saada 45-asteen kulma lähelle nollaa. Onneksi puudutus ja lääkitys oli "heitä huolesi pois"-luokkaa, joten homma onneksi vaan näytti pahemmalta kuin miltä tuntui. Puudutuksen voimin menisi tämä päivä helposti, mutta tulevia viikkoja varten sain lääkäriltä mukaan ostoslistan farmasian karkkikauppaan.


Kun varvas oli oikaistu parhaiden yritysten mukaan ja kapaloitu pysymään aloillaan, niin oli aika hengähtää ja mietiskellä vähän tulevien viikkojen kuvioita uusiksi. Sain mielestäni melko pitkän parin viikon sairasloman, mutta palasin töihin jo kahden saikkupäivän (ja viikonlopun) jälkeen.

Treenien osalta muutoksia tulikin sitten vähän enemmän. Kaikki jalkaterää rasittava treeni (juoksu, pyöräily, tietyt jalkaliikkeet salilla jne.) oli karsittava pois. Ekalla toipilasviikolla panostin eniten uintiin jättäen potkut lähestulkoon kokonaan pois. Muuta aerobista liikuntamuotoa ei oikein pystynyt harrastamaan. Tokalla viikolla otin mukaan kevyttä sisäsoutua ja kolmannella päästiin sitten pyörän selkään. Juoksua pystyi alkuperäisen arvion mukaan harkitsemaan alustavasti neljännellä toipumisviikolla, mutta kontrollikäynnin jälkeen napsahti vielä kaksi viikkoa lisää panttausta juoksun suhteen. Luutuminen oli sikäli mennyt hyvin ilman takapakkeja, mutta koska varpaan luu oli mennyt kokonaan poikki, niin se vaatisi sen 6 viikkoa ollakseen täysin luutunut. Harmittihan tuo, mutta eipä tämän suhteen voinut oikein höntyillä. Pari viikkoa piti mennä vielä edellisviikkojen tapaan ja alkaa sitten vasta varovasti kokeilemaan juoksua.

Kuuden pitkän viikon jälkeen (26.4) pääsin vihdoin vetäisemään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan! Hieman kipeetähän se teki ja askellus oli pielessä, mutta kylläpä oli leveä hymy naamalla :) Vielä olisi pitkä matka tästä siihen, että juoksu olisi ennallaan. Paluu on kuitenkin nyt tehty ja motivaatio on ennallaan. Eiköhän tästä vielä sporttikesä tule :)





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Määrää vai laatua?

Vuosi 2016 oli blogin puolella hiljaisin vuosi ikinä. (Eikä tämä vuoden 2017 alkukaan ihan niin vauhdikas ole ollut kirjoitusten osalta :) ) Syitä siihen löytyy varmasti useampiakin, mutta päällimmäisenä varmasti on sosiaalisen median palvelujen kasvava suosio...sekä monelle hektistä perhe-elämää elävälle tutuksi tullut fiilis tuntien riittämättömästä määrästä vuorokaudessa.

Uudenlaisia somepalveluja putkahtelee tasaisesti tarjolle kuin puolukoita Puijolle ja usein yksittäinen henkilö käyttääkin usempaa palvelua samanaikaisesti. Itseni mukaan lukien. Viime vuonna omassa somen käytössä nousua oli eniten Twitterin puolella, jonka kautta olen saanut monta uutta tuttavaa, kaveria sekä työhön liittyviä kontakteja. Some on tullut tukevasti osaksi niin ihmisten arkea kuin työtä. Useasti myös jonkun somepalvelun kautta sovitaan ystävien kanssa treenijuttuja, vaihdetaan kuulumisia, lähetetään kuvia yms. Tietysti henkilökohtaisemmat ja kiireisemmät tarkempaa selontekoa vaativat jutut hoidetaan yleensä sitten soittamalla mikäli ei päästä näkemään kasvotusten. Ihmisten kohtaamista nenäkkäin ei tietenkään mikään palvelu korvaa.

Ehkä siitäkin syystä, että Twitter toimii todella tehokkaana, tavoittavana sekä hyödyllisenä mikroblogipalveluna (ja siinä ohella myös Facebook ja Instagram), niin jäi varsinaisen blogin päivitys vähemmälle. Takaraivossa kolkutteli kyllä koko ajan, että "pitäisi sitä varmasti tännekin joskus ehtiä kirjoittamaan", mutta hieman vähälle se jäi. Ja ehkä ihan hyvä niin, jos ei kerran fiksua julkaistavaa tullut mieleen.

Määrää vai laatua?

Somepalvelut ovat luonteeltaan todella nopeita käyttää ja sinne tulee usein heiteltyä juttua/linkkejä/kuvia/videoita yms. ihan spontaanisti hetken mielijohteesta.Varsinkin Instan My Storyyn tulee pudoteltua simppeleitä tilannekuvia ja videoita päivittäin omasta elämästä ja tekemisistä. Twitteriin ja Instagrammiin on helppo jakaa ihan arkipäivisiä juttuja, sekä seurailla mielenkiintoisia henkilöitä ja ilmiöitä.  Somepalvelujen kautta on myös hyvä etsiä vinkkejä, inspiraatiota, motivaatiota omiin tekemisiinsä.



Valokuvaajana olen kuitenkin tottunut noudattamaan periaatetta "panosta enemmän laatuun kuin määrään". Esimerkiksi Instagramin (ei My Story) puolella julkaistaviin kuviin pyrin näkemään hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaikka pääosin ihan kännykällä niitä tuleekin kuvattua ja editoitua. Sama homma pätee omassa blogissa. Pyrin aina näkemään hieman vaivaa julkaistavan tekstin suhteen. Olipa se sitten kisaraportti, lomareissutarina, valokuvausaiheinen linkkivinkki, kuvauskeikkakertomus, treeniaiheinen bloggaus tai mikä vaan asia, niin pyrin kirjoittamaan sen niin, että lukijakin saisi siitä jotain irti. Taso varmasti vaihtelee enkä pyri mikään Ruuneperi olemaankaan.

Vaikka laatu mielestäni korvaakin määrän niin nyt on aika hieman nostaa tämänkin blogin päivitystahtia. Juttujen aiheet tulevat jatkossakin pyörimään perheen, urheilun, valokuvauksen sekä harrastamisen parissa pienellä savolaisella vääräleukaisuudella maustettuna.

Vaikkei tämä bloggaus nyt ehkä tuonutkaan monelle mitään sen kummoista, niin laitetaan tämä vaikka jäykistyneiden blogin kirjoitussormien verryttelyn piikkiin :) Jatketaan!

Tsekkaa:

Instagram: @ollijantti
Twitter: @OlliJantti
Fb: Olli Jäntti Photography

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vilkaisu viime vuoteen

Hieno ja tapahtumarikas vuosi jälleen takana, josta jäi vähintäänkin repullinen muistoja muisteltavaksi sitten kiikkustuolissa! Vaikka vuoden vaihtumisen jälkeen katse onkin suunnattu jo kohti tulevia juttuja, niin pysähdytään vielä hetkeksi fiilistelemään elettyä vuotta.

Viime vuotta kuvaa varmasti parhaiten termi "ikimuistoinen". Pääsin toteuttamaan useammankin unelman, jotka voin nyt pyyhkiä pois bucket listaltani. Jotkut niistä olivat niin sanottuja "pienen pojan unelmia" ja osa sitten kovalla työllä ansaittuja saavutuksia.


Ironman

Triathlonin aloittaminen on ollut minulle iso juttu. Kun pari vuotta sitten päätin aloittaa lajin harrastamisen toden teolla niin vatsassa oli juuri samanlaista kutinaa, kun seisoessani ensimmäistä kertaa Fokkerin ovella köytettynä T-10B-varjoon valmiina hyppäämään elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneesta ulos. Jännittävää ja uutta! Triathlonin lajit eivät sinänsä olleet minulle vieraita, koska mtb-/maantie- ja juoksukisoissa oli tullut kisattua jo vuosien ajan. Uinnin aloittamisen suhteen oli suurin kynnys. Aiemmin olin vain katsonut kadehtien triathlonisteja, mutta nyt oli aika tehdä omista unelmista totta. Triathlonissa kiehtoo eniten juuri se kokonaisuus. Hioa useamman lajin tekniikkaa, taitoa ja kestävyyttää niin hyväksi kuin mahdollista ja suorittaa ne sitten peräkkäin oman osaamisen ylärajoilla. Rajathan ovat myös venyvät, joten sitä mukaa kuin kunto kasvaa niin rima nousee.

Triathlonissa haaveenani on aina ollut täyden matkan kisa. Tai ainakin siitä asti, kun uintitreeneissä meininki alkoi näyttämään siltä, että pitkänkin matkan uinti tulisi kunnialla rannalle saakka :D Vaikka harjoittelu onkin välillä tähdännyt lyhyempiin kisoihin, niin jokaisessa treenissä on takaraivossa kolkutellut ajatus siitä, että jonain päivänä sitten startataan vähän pitempään kisaan. 21.8.2016 oli  tuon päivän aika koittanut!

Tuo elokuinen kuuma sunnuntai jää ikiajoiksi mieleen hienona päivänä. Pienistä vaikeuksista huolimatta kisan lopputulema oli enemmän kuin onnistunut. Maaliviivan ylittyessä miesten yleisen sarjan kolmosena alle kymmenen tunnin aikaan aiheutti melkoisen epätodelliset fiilikset :) Urheilun saralla tämä unelma oli ollut vahvasti bucket listalla ja nyt voin hyvillä mielin rastia sen yli! Tosin ennätyksethän on tehty rikottaviksi ;)


Elokuvat

Kukapa ei olisi joskus fiilistellyt miten hienoa olisi päästä näyttelemään tai edes vilahtamaan elokuvateatterin valkokankaalla? Ainakin itse olen pyöritellyt ajatusta jo pikkunappulasta lähtien. Kyllähän sitä toki penskana kuvattiinkin paljon omia elokuvia, mutta ne tosin eivät koskaan löytäneet tietään muualle kuin kavereiden vhs-nauhureihin ja putkitelkkareihin :) Luojan kiitos youtubea ei ollut silloin vielä keksitty!


Viime vuoden aikana sain jopa kaksi mahdollisuutta päästä kameran eteen isomman mittakaavan elokuvissa. Näyttelemiseksi sitä nyt ei juurikaan voi kutsua, mutta mikäli elokuvan leikkaus on suotuisa, niin saatan jopa vilahtaa näissä tänä vuonna teattereihin tulevissa leffoissa. Näistä tulee juttua blogiin sitten hieman myöhemmin.

Luonnollisesti valo- ja videokuvaajana olin jo aivan liekeissä, kun pääsin edes tutustumaan elokuvien tekemiseen ja tavata kotimaisen näyttelijäkaartin nimekkäitä näyttelijöitä. Elokuva-ala on kiinnostanut minua aina sekä kameran edessä, että sen takana. Toivottavasti mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia tulisi jatkossakin! "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." ;)


Valokuvaus / Videokuvaus

Valo- ja videokuvauksen puolella vuosi oli myös mielenkiintoinen. Oli kunnia saada jälleen liuta uusia asiakkaita, joiden toimeksiannot toivat mukanaan mielenkiintoisia kuvauksia! Lisäksi omia kuvausprojekteja tuli toteutettua useampia. Monen monta hyvää ideaa jäi vielä aikataulusyistä toteuttamatta, mutta onhan se hyvä pitää ideoita jemmassa siellä perinteisessä pöytälaatikossa.

Kuluneena vuonna tein valokuvauksen lisäksi entistä enemmän myös liikkuvaa kuvaa. Videotuotannoissa pääsin hyödyntämään monipuolisesti kalustoani aina 5D mk III:sta Canonin G-sarjalaisiin sekä kuvauskopterista Gopro:hon. Videopuolella työskentelystä sai taas uutta potkua kuvaustouhuihin ja sillä saralla pyrin tänä vuonna kehittämään itseäni entistä enemmän.


Valokuvauspuolella mielenkiintoisin kalustolisäys oli varmasti 360-kameran hommaaminen kamera-arsenaaliin. Ricohin Theta:lla saa kuvattua täydellisen pallon muotoisen kuvan äärimmäisen helposti ja nopeasti. Thetan avulla kuvatun materiaalin avulla saan luotua kätevästi esim. virtuaalikierroksen asunnosta myyntiä ajatellen. Potentiaalinen ostaja pääsee tarkastelemaan myytävää asuntoa entistä monipuolisemmin ja tarkemmin mukavasti omalta kotisohvalta käsin! Tätäkin kuvaustarjontaa tulen kehittämään jatkossa entistä paremmaksi.


Perhe

Viimeisenä ja tietysti kaikkein tärkeimpänä asiana täytyy mainita perhe. Vaikka pienten lasten vanhempana voisi mennyt vuosi tuntua pikaisesti ajateltuna ainaiselta arjen pyörittämiseltä, niin toi vuosi tullessaan perheellemmekin isoja muutoksia. Ja ei, ruokakuntamme nuppilukuun ei ole tullut lisäystä eikä eläinkantaan ole tullut uusia karvakorvia. :)

Loppuvuodesta laitettiin arkirytmi aikalailla uusiksi, kun lapset vaihtoivat kotitouhut päiväkodin vilinään ja rouva pääsi pitkästä aikaa muuttamaan titteliään kotiäidistä palkkaa nauttivaksi työntekijäksi! Muutokset toivat varmasti meille kaikille mielenkiintoista vaihtelua. Lapset viihtyvät päiväkodissa mahtavan hyvin ja uusia kavereita on tullut paljon :) Se on vanhempien mielenrauhan kannalta myös todella tärkeä juttu, että tietää lastensa viettävän päivää laadukkaassa päivähoidossa ja mikä parasta, niin he todella viihtyvät siellä.

Tänä vuonna ei päästykään kotimaan matkustelua lukuunottamatta käymään missään sen kauempana lomailemassa, mutta toivottavasti tänä vuonna tilanne olisi erilainen. Matkailun ja lomailun tuomien kokemusten lisäksi tekisi mieli lähteä kuvaamaan vieraiseen maahan ja kulttuuriin.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Osmon Superhölkkä (Maraton) 2016

Viron kisasta palautuminen otti oman aikansa, mutta kun askel alkoi taas keventyä ja kauniit syyskelit suosia, niin ajatus pitkästä juoksukisasta alkoi hiipiä mieleen. Kahtena edeltävänä vuonna on tullut mitattua pitkän matkan juoksukuntoa kotikaupungin maratonilla, mutta nyt alkoi näyttämään siltä, että varsinainen maraton-kisa jäisi tämän vuoden osalta juoksematta. Vai jäisikö sittenkään?

Kuluneen vuoden treenit ja varsinkin Joroisten puolimatkan jälkeiset tekemiset olivat olleet pitkän matkan kisaan valmistavia treenejä. Pitkään ja hartaasti, tasaisesti ja harkiten, kovaa mutta maltilla. Vahvaa pk-tekemistä siis. Kestävyyttä löytyisi mahdollista syksyn maratonia ajatellen, mutta nopeutta ei niinkään. Vauhtikestävyyteen ja varsinkin sinne Vk2-alueelle pitäisi saada varmuutta huomattavan paljon enemmän. Ennätysvauhtia (alle 2:57:00) ei realistisesti pystyisi ehkä enää tällä kaudella saavuttamaan, mutta toiseksi paras maratonaika (alle 3:08:00) voisi olla sopiva tavoite.

Maratonin kaipuuseen sattuikin juuri sopivasti olemaan tarjolla Osmon Superhölkkä 2.10 Pieksämäellä. Sinnehän ehtisi vielä treenaamaankin ja lisäksi olin kuullut kavereilta hyvää palautetta tapahtumasta. Reitti on tasainen ja mukava sekoitus asfaltti- ja hiekkapohjaa. Otin tapahtuman kiikariin laittamatta vielä kuitenkaan nimeä listaan. Tapojeni mukaisesti ilmoittautumisen ehtisi tehdä sitten viime tingassakin :)


Valmistautuminen

Koutsi-Mika muokkaili treeniohjelmaa kondikseen maratonia varten ja luvassa olikin sitten pohkeita pingoittavan vauhdikkaita juoksuja sekä pitempiä useamman tunnin pk-treenejä. Aluksi jopa 4:2x-vauhdit tuntuivat yllättävän vaivalloisilta. Tämä johtui osaksi myös jostain mystisestä hengenahdistusta aiheuttavasta alkavasta lenssusta tai vastaavasta. Kuumetta ei ollut eikä olo ollut muutenkaan kipeä, mutta hengitys kuulosti samalta kuin pahoina siitepölyaikoina. Ahdasta ja vinkuvaa. Kuin olisi pillin läpi hengittänyt. Lääkärikäynti tuotti tulosta ja saimme oireet lopulta kuriin. Kun alkoi vihdoin näyttämään siltä, että oletettavasti pystyisin pitämään suht kilpailukykyistä vauhtia yllä maratonin ajan (ja hengitysoireet alkoivat helpottaa), niin uskalsin pistää ilmoittautumisen sisään.

Kisapäivä valkeni raikkaana ja aurinkoisena. Sunnuntaille oli luvattu auringonpaistetta ja miedolla tuulella maustettua syyssäätä. Lähdettiin Tompan ja Jussin kanssa jo hyvissä ajoin Kuopiosta kohti Pieksämäkeä, jotta ehdittäisiin ottaa vielä pientä alkuverraa ennen lähtölaukausta. Paikalle päästyämme juoksijoita olikin saapunut mestoille jo ihan mukavasti. Osa verrytteli, osa haukotteli ja osa fiilisteli hyvää keliä. Käväistiin ensitöiksemme hoitamassa ilmoittautumiset pois alta ja kiskottiin sitten juoksutrikoita päälle. Täytyy sanoa, että hieman huvitti kun sain oman lappuni (numero 1) kisakansliasta :) Toimitsija huikkasi minulle, että pidähän sitten lapun mukainen sijoitus myös kisassa! Jos kisa tosiaan kulkisi suunnitellulla tavalla ja saisin juostua ongelmattoman juoksun (omien arvioiden mukaan lähelle kolmea tuntia tai jopa vähän alle), niin aiempien vuosien tason huomioiden mitaleille olisi mahdollisuudet päästä. Ainoa tavoite, jonka asetin itselleni oli juosta vähintään toiseksi paras maraton aikani eli alle 3:08:00.

Näitä lähdetään jahtaamaan!
"Kisakanslia"
Tästä ei syyskelit paljon enää parane!
Numero oli enne ;)


Kisa

Lähtöverryttelyjen jälkeen meinasi tulla jo hieman kiire lähtöalueelle ja taisipa siinä jäädä jopa vajaat pari minuuttia luppoaikaa. 10:30 lähdettiinki sitten matkaan ja kilometritahti pyöri ekojen kilometrien ajan siinä hitusen yli neljän minuutin tuntumassa. Vauhti tuntui hieman liian kovalta, mutta päätin pysytellä porukan mukana. Jalat alkoi oireilla (puutua ja puristaa) jo n. 3.5km kohdalla. Tämä ehkä  harmitti enemmän kuin huolestutti. Aiemmin tälläinen vaiva on ilmaantunut vasta siellä 7.5km korvilla. En pystynyt pitämään ihan noin kovaa tahtia yllä ja oli pakko höllätä menoa. Matka eteni kuitenkin suurin piirtein tavoitteen mukaisesti. Ensimmäinen kierros (noin 10,5km) meni täysin hakiessa sopivaa juoksuvauhtia. Vielä kolme kierrosta siis jäljellä.

Vasta toisen kierroksen alussa noin 11km:n paikkeilla alkoi jalkojen puutuminen helpottaa. Askeleisiin tuli heti lisää kimmoisuuttaa ja vauhti nousi taas alle 4:10min/km. Tuntui mahtavalta, kun homma lähti rullaamaan rennon vauhdikkaasti! Ohitin muutamat ekalla kierroksella edessä olleet kisaajat ja pääsinkin juoksemaan sitten aivan yksikseni. Koska reitti oli minulle entuudestaan vieras (ja ensimmäinen kierros oli mennyt enemmän muiden perässä juostessa) niin onnistuin juoksemaan harhaan. Tästä sekoilusta tuli lopulta noin vajaan 300 metrin pummi ja tasoitus muille kanssa kisaajille. Prkl. Hetken mielessä kävi jopa keskeyttäminen. Koska juoksu kuitenkin tuntui nyt kulkevan niin päätin jatkaa matkaa. Puolimaraton taittui ajassa 1:28:46, joka on kolmanneksi kovin puolikkaan aika mitä olen juossut. Ehkäpä tämä tästä :)

Runnomista rantabaanalla
Vanha kunnon kanta-askeltaja. Onneksi on löytynyt hyvät kengät niin pysyy jalat kunnossa pitkillä matkoillakin.

Kolmannen kierroksen alkupuoliskolla alkoikin sitten jo hieman töppönen painaa. Kaksi ekaa kierrosta oli tullut n. 4:13min/km vauhtia, mutta nyt keskarit putoilivat jatkuvasti alle 4:15min/km. Energiaa riitti kyllä muutoin ihan hyvin kropassa, mutta jaloista alkoi vaan puhti hiipua. Kahdella ekalla kierroksella keli oli ollut vähätuulinen, mutta nyt toiseen suuntaan mentäessä puhalsi vastainen tuuli. Kolmas kierros pyörähti kuitenkin läpi ilman sen kummempia ongelmia.

Neljännellä kierroksella päästiinkin sitten jo fyysisten kykyjen mittaamisen lisäksi kyselemään henkisen puolen syövereistä, että mitäs sinne kuuluu? Vauhdin ylläpitämiseksi sai tehdä jo aika paljon enemmän töitä. Keskiarvoltaan vauhdit pyöri siinä 4:24min/km tuntumassa ja jaloissa alkoi tuntumaan rasitus aikalailla enemmän. Kropan rentous oli jäänyt matkan varrelle ja huomion herpaantuminen sai askelluksen lyhentymään ja vauhdin putoamaan. Piti todella kiinnittää huomiota siihen, että sai jalkaa nousemaan paremmin ja sitä kautta saamaan vauhtia lisää sen mitä saatavilla oli. Fiilikset oli kuitenkin hyvät, kun tiesin päivän urakan olevan kohta ohi. Kun matkaa maaliin oli enää 2km kävi selväksi, ettei tänään juhlita sub3h ajalla. Lähelle se kuitenkin menisi. Sijoituksesta minulla ei ollut edelleenkään hajuakaan. Päätin koittaa juosta nuo viimeiset kaksi kilometriä niin kovaa kuin jalat veisi. Sain yllätyksekseni hilattua jo hieman kömpelöltä näyttävää juoksuani vielä lähelle neljän minuutin kilometrivauhtia. Paikoittain taisi olla vauhdit jopa alle 3:50min/km. Maali tuli vihdoin vastaan ajassa 3:01:05 ja kuuluttaja julisti yleisen sarjan voittajan tulleen juuri maaliviivan yli! Vaikka aavistus oli, että vauhti saattaisi riittää top3:een niin sarjavoitto tuli tosiaankin yllätyksenä! Tässä vaiheessa pieni harhailu reitin varrella ei enää harmittanut, vaikka kolmen tunnin alitus sulikin siihen mokaan. Jos aika kuitenkin oli riittävä voittoon, niin eipä käy valittaminen :) Päätavoite eli toiseksi paras henkilökohtainen maratonaika saavutettiin selkeästi!

Maalissa!


Palautetta

Osmon superhölkkä on mukava juoksutapahtuma, joka sopii kaikenlaisille juoksijoille. Reitti on tasainen ja matkan varrelta löytyy kaikenlaista alustaa hiekasta pikitiehen. Maisemat vaihtelevat metsänsiimeksestä rantakatuun ja mutkittelevista "pururadoista" pitkiin asfalttisuoriin. Huoltopiste(et) toimivat myös hyvin. Reittimerkinnät olivat kuitenkin paikoittain vähän huomaamattomat ja kuulin useamman menneen paikoittaan harhaan. Minä mukaan lukien.

Ymmärrän myös, että tapahtuma halutaan pitää edullisena, mutta käsiajanoton sijaan chipit olisivat ehdottomasti hyödyllinen uudistus. Tällöin saataisiin myös tehtyä nettiin reaaliaikainen väliaikojen seuranta sekä tarkkuutta/varmuutta ajanottoon.

Kisakeskuksena urheilutalo ja uimahalli olivat erittäin toimivia. Urkkatalolla oli enemmän kuin hyvin tilaa kilpailuun liittyvien toimintojen järjestämiseen (kisatoimisto, pukkarit, kahvio, ruokailu, palkintojen jako yms.) ja osallistumiseen kuulunut uimahallikäynti on aina luksusta kisan päätteeksi!

Tänne tullaan mielellään toistekin :)


Kiitokset!

-Kannustusjoukoille (perhe, ystävät ja kaikki reitin varrella tsemppailleet)
-Koutsille (Mika Martikainen / Murtokohta)
-Huttusen Henkka / Onnisport
-Järjestäjille

lauantai 10. syyskuuta 2016

Triathlon Estonia 2016

You...are...AN IRONMAN! Yhdestä unelmastani tuli totta, kun kisasin 21.8. ensimmäinen täyden matkan kisani! Kisa oli Triathlon Estonia ja se järjestettiin Tallinnan lähettyvillä (akselilla Tammemäe - Keila). Ihan ongelmitta ei kisa mennyt läpi, mutta silti olin lopputulemaan erittäin tyytyväinen! Parannettavaa jäi toki vielä seuraavaan kertaan.


Valmistautuminen

Tähän kisaan valmistautuminen alkoi käytännössä jo viime syksynä, kun aloitin yhteistyön uuden valmentajani Mika Martikaisen (Murtokohta) kanssa. Otimme heti harjoittelun tavoitteeksi täyden matkan kisan loppukesästä/alkusyksystä 2016. Harjoittelun määrään ja laatuun tuli kerralla melkoinen upgreidaus.

Kun ensimmäiset ajatukset täydestä matkasta alkoi hivuttautua mieleen, niin aloin vertailla ja tarkastella mikä olisi paras vaihtoehto pitkän matkan noviisille. Vaihtoehtoina kotimaassa olivat käytännössä joko Tahko tai Lahti, jotka molemmat järjestettäisiin samana päivänä 6.8. Jos Joroisten kisan olisi halunnut skipata niin tarjolla olisi ollut esim. 9.7 Multisport Pirttikoski (Rovaniemi). Halusin kuitenkin kisata Joroisten kisan ihan jo vertailun vuoksi edelliskesään ja hakea parhaan mahdollisen kunnon sitten elokuulle.

Viron täysimatka valikoitui lopulta ideaaliseksi ensimmäiseksi täyden matkan kisaksi. Kisa järjestettäisiin suht lähellä, sinne pääsisi helposti omalla autolla/lautalla, reitti oli profiililtaan tasainen, majoittautuminen onnistuisi kisapaikan lähistöllä melko edullisesti sekä itse kisan hinta oli todella edullinen. Tietysti hintataso heijastuu tiettyihin laatutekijöihin, kuten finisher-paidan ja uimalakkien puuttumiseen sekä vaihto(muovi)pusseihin. Nämä ovat kuitenkin toissijaisia juttuja ainakin minulle, jos kaksi tärkeintä on kunnossa: Hyvä ja turvallinen reitti sekä luotettava ajanotto (ja olihan ne). Lisäksi olin kuullut jo ennakkoon hyvää sanaa tästä kisasta, joten siksipä tämä oli selkeä valinta.

www.triathlonestonia.ee
www.facebook.com/TriathlonEstonia

Kotimaan pääkisan, Suomen Havaijin eli Joroisten puolimatkan jälkeen alettiin viimeistellä kuntoa kohdalleen Viron rutistusta varten. Tietysti kovin pohja kunnon suhteen oli jo tehty, joten kisaa edeltävä kuukausi suunniteltiin fiksusti. Liian kovatehoisilla treeneillä voi tässä vaiheessa hölmöillä itsensä vaan huonompaan kuntoon. Treenit etenivät suunnitelmien mukaisesti ja kroppa tuntui päivä päivältä olevan valmiimpi pitkään suoritukseen. Kuukausi hujahti nopeasti ja sitten olikin taas aika pistää puuro- ja pastakattilat porisemaan samalla keventäen harjoittelua.

Suurimmat muutokset reissun suhteen tuli sinne lähtevien henkilöjen osalta. Alkuun näytti siltä, että mukaan lähdössä koko perhe sekä myös toiset isovanhemmatkin. Erinäisten juonikäänteiden ja menojen vuoksi huomasin olevani lähdössä matkalle yksin. Onneksi hyvä ystäväni Mika pääsi lähtemään kisareissulle mukaan ja perhereissu muuttuikin yhdenäkin poikain reissuksi :) Toisaalta, eipä sitä kovin usein tule käytyä kavereiden kanssa rajojen ulkopuolella reissussa.

Itse matka sujui hyvin ja auton kanssa matkustaminen oli erittäin vaivatonta. Paljon vähemmän vaivaa satamassakin, kun ei tarvitse könytä laukkujen kanssa terminaalissa. Viroon saavuttiin kahden nurkkia päivällä ja ehdittiin vielä käydä kirjautumassa hotelliin ennen kisainfoa (klo: 17.00). Ennen kisainfoa käytiin vielä pyörähtämässä Tammemäe järven rannalla, jossa hieman yllättäen ei ollut tehty vielä mitään kisaan liittyviä valmisteluja! Ei siis yhden yhtä telinettä, poijua, telttaa tms :D Nooh, maassa maan tavalla ja todennäköisesti aamuun mennessä ranta olisi vähän erinäköinen.

Suoraan edessä näkyvässä välikössä tulisi olemaan aamulla starttipaikka. Toivottavasti.
Keli oli kuin maalauksesta. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu vielä pari kolme astetta lämpimämpää keliä.
Rantautumispaikka

Majoituspaikkanamme toimi Hotelli Dzingel, joka sijaitsi n. 10km päässä kisan starttipaikasta. Hotellin respa-/ravintolarakennus edusti selkeästi nuorempaa valmistuserää kuin takana kohoava massiivinen betoninen ja neuvostohenkinen kerrostalo, jossa huoneet olivat. Trivagon kautta otettuna superior-huone oli edullinen (60€/yö) ja itse huone oli erittäin siisti ja tilava. Mukavista sängyistä iso plussa! Aamupala oli myös maistuva ja monipuolinen. Hyvin pitkälti suomalaistyylinen. Aamupalan alkamisajankohta (7.00-) oli vaan huono kisaa ajatellen (startti 8.00). Hotellista oli kuitenkin saatavilla aamupalapaketti (tuoremehua, kolmioleipää (kinkku-juusto) ja myslipatukkaa) aiemmin aamupalaa haluaville. Sain kuitenkin tehtyä tutumman kisa-aamun aamupalan (puurot, sämpylät sun muut) hotellihuoneessa jo heti viiden jälkeen. Vinkkinä, että hotellin läheltä löytyy Rimi Market, josta saa ostettua perusjutut ja eväät. Tässä hotellissa huomioitavaa on, ettei huoneesta löydy vedenkeitintä tai jääkaappia. Meillä oli mukana oma sähköllä toimiva kylmälaukku sekä keitin, niin saatiin tämä puoli kondikseen.

Illalla kävin vielä tankkaamassa hotellin ravintolan tarjoamaa erittäin hyvää (ja edullista) juustoista kanapastaa!

Aamupalan jälkeen tuttu (jännitys)päänsärky alkoi hiipiä kehiin, mutta onneksi lievempänä kuin aiemmin. Olo oli muutoin aika rento, mutta tietysti kisa jännitti. Koitin vaan toistaa mielessäni "että kaikki valmistelut on nyt tehty parhaaksi tietämällämme tavalla, joten nyt vaan rennosti kisaamaan ja katsomaan mihin se riittää". Blackrollin pallo on muuten aivan loistava tuote myös kallonpohjan ja niskan yläosan hieromiseen. Sain sillä päänsäryn jälleen asettumaan eikä särkylääkkeisiin tarvinnut koskea. Kellon ollessa puoli seitsemän aloinkin jo kiskoa kisa-asua päälle ja roudamaan kamoja autoon. Enää reilu tunti starttiin!

Tammemäe-järvelle päästyämme pumppasin pyörän kumit täyteen, vein vaihtopussit ja pyörän paikoilleen sekä kävin merkkauttamassa itseeni kisanumeron. Piti siinä vielä juosta pariin kertaan tyhjentämään rakkoakin. Nestetasapaino oli ilmeisesti ainakin kohdallaan. Infotaulu ilmoitti veden lämpötilaksi 19-20´C, joka oli täydellistä. Kävin vielä pikaisesti pulahtamassa järvessä ja tekemässä muutamat vedot verryttelyksi. Sittenpä odottamaan lähtötorvea!


"Linnunmaitoa"

Uinti ja T1

Edessä oli kaksi lenkkiä vastapäivään matalassa ja melko kirkasvetisessä järvessä. Lähtö tapahtui yhteislähdöllä ja otin paikkani edestä vasemmasta laidasta. Heti rannan tuntumassa oli pinnalle asti ylettyvää kasvustoa sekä luonnollisesti ruuhkaa. Ekat kymmenet metrit mentiin siis vähän ahtaasti rämpien. Onneksi kasvustoa oli vain lyhyt pätkä ja pian päästiin uimaan vähän väljemmin. Alku tuli otettua liiankin kovaa (eka 300m:n keskitahti 1:29min/100m) ennen kuin löytyi sopiva matkavauhti. Keli oli kaunis ja uinti kulki kivasti. Järvi oli todella matala ja pohja näkyi vähän väliä. Tokan kierroksen alussa uin hieman linjasta sivuun ja siellä vettä olikin alle 40cm :D Olisin paikoittain voinut ehkä uida paljon kovempaakin, mutta päätin ottaa uinnin sen verran varmasti, ettei tulisi ongelmia. Oma arvio uintiin menevästä ajasta (1:10h-1:15h) piti aika hyvin kutinsa ja eka laji menikin läpi ajassa 1:13:12. (Sijoitus 27/68).

Vaihto oli hidas. Olo oli jotenkin tönkkö enkä meinannut löytää märkäpuvun vetskarin narua mitenkään. Märkäpuvun riisuminen meni myös jotenkin hitaasti. Pyöräkin oli hetken hakusessa, johon tuhrautui aikaa. T1 taputeltiin 3:31 minuuttiin, joka oli reilut puoli minuuttia arvioitua hitaammin.


Pyörä ja T2

Pyörä tuntui kulkevan heti alusta alkaen! Piti vähän jo toppuutellakin menoa ja päätin pysyä suunnitelmassa tasapainotella tavoitesykkeen (~135bpm) sekä tavoitevauhdin (avg. 34km/h) raameissa. Keli oli aivan mahtava ja pyöräreitin huoltopisteelle (Ääsmäe) saakka mentiin n. 36.4km/h keskarilla. Kierrokset maantiellä mentiin toiseen suuntaan mukavaan myötätuuleen ja toiseen sitten tuskaiseen vastatuuleen. Sykkeet oli kokoajan hieman suunniteltua korkeammalla, mutta päätiin kuunnella myös kropan tuntemuksia ja koska meno tuntui hyvältä niin annoin mennä sen mukaan. Ravinnon suhteen menin suunnitelman mukaan, mutta juotavaa upposi liian vähän (niinkuin aina). Olo oli vielä pyöräilyn puolessa välissä "tankatun oloinen" ja ehkä siksi ei nestettä mennyt kurkusta alas. Matkan edetessä alkoi pulloja kuitenkin tyhjentyä.

Huomasin, että porukalla alkoi menemään todella paljon renkaita puhki. Näin yhteensä varmasti 10-15 rengasrikkoista Via Baltican varrella. Koitin ajaa tarkasti ja katsella oliko tiellä jotain hilua mikä puhkoi kumeja. Matkan varrella ei näkynyt kuitenkaan lasinsiruja, kiviä eikä metallia. Arpa osuikin sitten omalle kohdalle 135km paikkeilla, kun tajusin takarenkaani tyhjenevän hitaasti. Tähän saakka keskarit olivat olleet 35.4km/h eli suunniteltua paremmat. Onneksi. Pienoinen v*tutus alkoi hiipiä takaraivoon, mutta näin pitkällä matkalla on onneksi aikaa ottaa vahinkoa takaisinpäin. Äkkiä tiensivuun ja renkaanvaihtohommiin. 12 minuutin päästä oli kumi vaihdettu ja pääsin jälleen jatkamaan matkaa. Nyt oli reisissä kiukkua ja päätin unohtaa sykerajat hetkeksi. Keskari näytti pudonneen rengasoperaation aikana 33.6km/h, joten kurottavaa olisi edessä!

Hitunen harmitusta takaraivossa. Kumi vaihdettu ja kiri aloitettu!

Aloin heti spekuloimaan mikä rikkoi renkaan. Päädyin kahteen vaihtoehtoon. Joko renkaan puhkaisi ohut metallilanka, jota oli näköjään tullut tienreunaan puhjenneista rekan renkaista tai sitten suht reilu lämpötilanvaihtelu oli puhkaissut porukalta renkaat. Jälkimmäistä ajatellen tein pikaisen pysähdyksen ja suhautin varmuuden vuoksi hieman eturenkaasta paineita pois. (Jälkeenpäin tarkasteltuna ensimmäinen vaihtoehto oli oikea. Renkaassa oli kisan jälkeenkin kiinni metallilangan pätkiä. Onneksi selvisin kuitenkin vain yhdellä rengasoperaatiolla). Painoin lopun pyöräosuudesta sen mitä annettavaa oli ja sain kuin sainkin keskarit reiluun 34km/h tuntumaan! Pyöräosuuden ajaksi 5:17:11.

T2 meni todella nopeasti (57,1s) joka oli kisan nopeimpia!

Fillari narikkaan, juoksukamat päälle ja sitten taittamaan maratonia.
  
Juoksu

Juoksu lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ekalla parilla kilometrillä vauhdit oli 4:00-4:20min/km luokkaa. Sitten alkoi järki tavoittamaan innokkuutta ja himmasin tahtia. Hyvältä tuntuva vauhti tasaantui n.4:40min/km tietämille. Mahdollisuuksia kymmenen tunnin alitukseen oli vielä hyvällä juoksulla, joten hirveisiin virhearvointeihin ei ollut varaa. Riittäisi kun saisin pidettyä vauhdin selkeästi alle 5:00min/km.

Geelit ja patukat olivat uponneet pyöräilyn aikana hyvin, mutta juostessa oli fiilis etten taitaisi saada oikein mitään kiinteää alas. Ekalla kierroksella sain siemailtua palkkarin, jonka olin kopannut mukaani T2:lla vaihtopussista. On muuten vaikeaa ja sotkuista hommaa koittaa juosta kisavauhtia ja imeä purnukasta suklaista juomaa :D Alunperin olin suunnitellut juovani sen T2:ssa, mutta nyt oltiin ottamassa menetettyjä minuutteja kiinni ja piti multitaskata. Otin myös geeliä ja glukoosinappeja tasaisin välein, mutta patukoihin ei tarvinnut koskea. Heivasinkin ne lopulta pois SPIbeltistä heilumasta turhana painona.

Juoksun puoleen väliin saakka energiatasot olivat hyvällä mallilla, mutta etureisissä alkoi kuitenkin tuntumaan pientä nykimistä. Päätin napata jälleen hieman merisuolaa, mutta annostelussa tuli pieni arviointivirhe (=liikaa). Koska juomapisteelle oli vielä jokunen kilometri matkaa niin en saanut heti huuhdeltua suutani ja suussa / kurkussa pyörivä suola alkoi oksettamaan. Juoksin seuraavan kierroksen naama vihreänä katsellen sopivaa paikkaa heittää pitkää sylkeä. Vauhti oli hiipunut jo huolestuttavasti 5min kilometrivauhdin huonommalle puolelle. Juomapisteellä sain viimein huuhtaistua suutani, mutta juomaan ei pahemmin pystynyt. Taistelin yhden geelin kurkusta alas, että sain vähän parempaa makua suuhun. Onneksi pian kuitenkin olo alkoi tasoittua ja pääsin taas tekemiseen kiinni!

Pitkästä päivästä huolimatta tossu liikkui kohtuu hyvin

Kun matkaa oli jäljellä reilu kymppi niin sain kuulla Mikalta olevani neljäntenä ja ottavani kovaa vauhtia kiinni hiipuvaa kolmosta! Tämä oli kuin neulanpisto persposkeen ja sain siitä hyvän adrenaliiniryöpsäyksen. Päätin, että nyt oli varmisteltu jo riittävästi ja päätin ottaa loppukirin jo hyvissä ajoin. Nostin vauhtia 4:30min/km tuntumaan. Paljon kovempaa ei olisi uskaltanut enää juosta, ettei olisi joutunut keräilemään itseään tienposkesta ennen maaliviivaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä vilkaisin maalialueelta valotaulua ja se näytti kisa-aikaa kuluneen 9:33:xx. Ilman pahempia probleemia viimeisen 5.27 kilometrin jälkeen pitäisi sub10h kokonaisaika olla varsin mahdollinen. Kuulin myös olevani jo aivan kolmosen kannassa kiinni. Seuraavan ohitettavan jälkeen olisi kolmossija jo plakkarissa. Pian sainkin pahasti sipanneen kolmosen kiinni. Tosin hetken oli epäselvää olinko päässyt jo oikein miehen ohitse, koska puolimatkan kisaajia sattui myös samaan aikaan reitille.

Päätin pitää kovempaa vauhtia yllä niin pitkään kunnes näkisin maalin. Vasta sitten, kun maalialueen valotaulu tuli näkökenttään noin 250m ennen maalia ilmoittaen aikaa kuluneen 9:57:xx pystyin rentoutumaan :) Maalisuoralle käännyttäessä oli fiilikset aivan uskomattomat! Ironman-titteli olisi enää kymmenien metrien päässä. Maaliviivan ylittyessä ajassa 9:58:23 vetäisin spontaanit huutotuuletukset ja mitalin kaulaan saatuani heittäydyin selälleen tasaamaan sykettä ja nauttimaan endorfiinistä! Ai hittolainen, että sai muuten vuoden kova työ arvoisena lopputuloksen :)

Se on siinä!
Työpäivä takana. Nyt voi vähän nojailla ja puhallella :)
Miesten yleisen sarjan (18-39v.) Top3 - 1. Villu Vakra, 2. Rainer Kuhi, 3. Olli Jäntti


Palautetta ja kisan jälkeisiä fiiliksiä:

Kiitokset Triathlon Estonia-kisan järjestäjille mainion kisan järjestämisestä! Kisareitit olivat odotusten mukaisesti hyvät. Varsinkin Youtube:sta löytyvien reittivideoiden avulla sai tutustua reitteihin virtuaalisesti jo etukäteen. Huolto toimi reitin varrella myös erinomaisesti! Kisakeskuksena Keila Tervisekeskus oli varsin toimiva tarjoten kisan jälkeen mahdollisuuden pulahtaa uimaan ja saunomaan. Iso peukku myös hintaan sisältyneestä hieronnasta, joka teki aika hyvää väsyneelle ruodolle!

Jos suunnittelet käyväsi hakemassa kisakokemusta ulkomailta tai harkitset täydelle matkalle osallistumista ensimmäistä kertaa niin tässä on erittäin hyvä vaihtoehto!

Kisan jälkeistä ruokahuoltoa


Hierontateltta oli suosittu paikka kisan jälkeen!
Keila Tervisekeskus toimi erinomaisena kisakeskuksena

Kisat, kuten urheilijatkin pyrkivät jatkuvasti kehittymään. Tässäpä muutamia kehitysehdotuksia tulevia kisoja ajatellen:


1. Kisainfo viroksi ja englanniksi.

Tänä vuonna kisainfo ei mielestäni oikein toiminut sujuvasti. Ainakaan niiden osalta jotka eivät ymmärrä viron kielestä kuin sanan sieltä täältä. Englannin kielinen versiokin oli tarjolla. Tosin vähän ontuvasti toteutettuna. Tulkki koitti seurata infoa pitävän Urmas Paejarven viron kielistä selostusta ja lennosta sitten kääntää sitä englanniksi katsomon äärilaitaan siirtyneille "ei virolaisille" kisaajille. Tulkki koitti myös puhua hieman hiljempaa, ettei vironkielinen selostus häiriintyisi. Tämä taas aiheutti sen, ettei ääni meinannut kantautua kaikkien korviin. Kuulostaa juuri niin hankalalta kuin se olikin :D Siinä tippui kärryiltä sekä tulkki, että kuuntelijat. Selkeämpää olisi pitää siis kaksi erillistä infoa eri kielillä.


2. Liikenteenohjaajien opastus

Liikenteenohjaus sujui pääosin hyvin, mutta muutamaan kertaan meinasin olla törmäyskurssilla auton kanssa, kun ohjaajat eivät huomanneet pysäyttää liittymästä valtatielle ajaneita autoja. Näissä tapauksissa ohjaajat olivat selin ramppiin päin eli he eivät havainneet selkänsä takaa tulleita autoja. Tarkkuutta ehdottomasti tähän, koska se yksikin rysäys on liikaa. Kisaajilla pitäisi olla täysi luotto siihen, että he voivat keskittyä omaan tekemiseensä 100%.


3. Vaihtopussit, uimahatut ja finisher-paidat

Aluksi mietin, etten jaksa tästä kirjoittaa, mutta laitanpa tämän nyt tähän kuitenkin. Kuten jo aiemmin sanoin, niin pikkujuttujahan nämä. Hyvin pärjäsin omalla tutulla uimalakilla ja muovipussit vaihtopusseina kestivät ehjinä koko kisan ajan. Kankaiset vaihtopussit kestäisivät kuitenkin hieman kovempaakin käsittelyä kisan aikana. T1:llä sullottiin kamoja aika retvakkaasti muovipusseihin ja sen jälkeen ne kuljetettiin järjestäjän toimesta uimapaikalta maalialueelle. Siinä jäi vähän miettimään, että näinköhän kaltoin kohdeltujen muovisäkkien sisältä löytyisi samat kamppeet kuin mitkä sinne laittoi.

Kankaiset ja kisan logolla varustetut vaihtopussit olisivat takuulla kestävämmät ja toimisivat sitten kisan jälkeenkin hyvinä mainosmateriaaleina treenikäytössä. Itse olen ainakin useampaan kertaan nähnyt porukalla kisoista tuotuja paitoja, (uima)hattuja, kasseja sun muita ja sen jälkeen jututtanut kyseistä miestä/naista kyseisen kisan kokemuksista ja jäänyt ehkä miettimään sinne osallistumista itsekin. Kulueränä tämä ei kuitenkaan olisi maata kaatava. Yksittäisen vaihtopussin hinnaksi jäisi painatuksineen ehkä ~1.50€ ja uimahatun ~2.50€.

Vinkkinä:

Vaihtopusseja painatuksella: www.drawstringbagsonline.com
Uimahattuja painatuksella + numerotatskat: www.swimcapz.com

Edellä mainitut seikat pätevät myös kisan finisher-paitoihin. Mitali toki oli hieno, mutten käy se kaulassa treenaamassa :) Vanhoja finisher-paitoja on tullut itsekin hyötykäytettyä treeneissä. Toimii myös erinomaisena "mainoskylttinä".


4. Valtatien reunakaistan puhdistus

En tiedä miten helppoa/vaikeaa/kallista tämä olisi toteuttaa, mutta valtatien reunakaistan putsaus (esim. lakaisukoneella) olisi säästänyt usemman dnf:n tämän vuoden kisassa. Kyllähän valtateiden varret ovat usein täynnä jos jonkinlaista roskaa, mutta tuolla kyseisellä pätkällä puhjenneista rekan renkaista jääneet metallilangan pätkät aiheuttivat murhetta puhkoen renkaat useammalta kisaajalta. Lakaistavaa matkaa tulisi kisaa ajatellen n. 21.5km ja mietin voisiko tämän toteuttaa jotenkin esim. yhteistyössä kaupungin kanssa? Ehkä on liian kallista tai ehkä ei. Hyödyllistä se olisi ainakin.


Kiitokset

-Perheelle, ystäville, kavereille, tutuille ja tuntemattomille kannustuksesta!
-Valmentajalle (Mika Martikainen / Murtokohta) hyvästä valmennuksesta kohti kauden päätavoitetta!
-Mikalle (Blez) valokuvauksesta, kannustuksesta, hyvästä matkaseurasta sekä kaikesta jeesauksesta reissun aikana!
-Huttusen Henkalle (www.onnisport.fi) laadukkaista urheiluvermeistä ja lihastenhuoltotuotteista
-Triathlon Estonian kisaorganisaatiolle hienon kisan järjestämisestä!
-Valokuvaajille kisan taltioinnista:

perjantai 2. syyskuuta 2016

Finntriathlon Tahko 2016

Joroisten kisan piti olla viimeinen tämän kauden viimeinen Finntriathlonin tapahtuma, mutta mites kävikään :) Ystäväporukalla päätettiin pistää pitkästä aikaa joukkue kasaan ja käydä välillä urheilemassa yhdessä tuumin. Yksilökisana Tahko ei olisi tulevien kisojen vuoksi sopinut kenenkään kalenteriin, mutta pilkottuna lajikohtaisiin suorituksiin se sopi paremmin kuin hyvin!


Valmistautuminen

Olen kisannut pari kertaa aiemminkin triathlonissa osana joukkuetta. Ekalla kerralla kävin runttaamaan perusmatkan pyöräosuuden (Kuopio Triathlon 2012), tokalla kerralla päiväpuhteena oli perusmatkan juoksuosuus (Kuopio Triathlon 2014) ja tällä kertaa luonnollisena jatkumona vuorossa olisi sitten uinti.

Aiempina vuosina saimme kasaan myös hyvät joukkueet ja niin 2012 kuin 2014 kotiinviemisiksi tuli hopeaa. Tahkolle sotasuunnitelmaa punoessamme kävimme läpi viime vuoden tuloksia. Jos tänä vuonna kilpailun taso olisi suurinpiirtein sama ja jokainen meistä pystyisi tekemään omalla tasolla parhaan suorituksen, niin oltaisiin mukana taistelemassa mitaleista!

Tähän kisaan valmistautuminen poikkesi hieman muista tämän kauden kisoista. Suoritusaika olisi sen verran lyhyt (oma arvio oli 32.xx min), ettei siihen tarvinnut sen kummemmin tankkailla. Tietysti se oli hyvä tekosyy syödä säkillinen karkkia, pullaa, piirakkaa ja pari jäätelöä edellisinä päivinä :D
Yleensä pidän myöskin kisaviikon kevyempänä, mutta nyt tähteimen ollessa Viron täysimatkaa kohti, niin viikko piti vetää normaalina treeniviikkona. Viikkoon kuului mm. 2½ h juoksulenkki, 1½-3½h yhdistelmätreenejä, 8500m uintia, vähän punttia, sekä lihashuollot ja lyhyemmät verryttelyt päälle. Tietysti tässä vaiheessa kautta mennään lenkit "pitkään ja hartaasti" kuin "lyhyesti ja rivakasti" eikä paikat tule samalla tavalla kipeiksi kuin nopeita vetoja sisältävissä treeneissä. Tämä kuitenkin toi vähän haastetta päästä lauantaina viivalle tarpeeksi fressinä tekemään maksimivetoa uinnissa. Edellisen päivän pyhitin huolelliselle venyttelylle ja kevyelle verryttelylle. Olo oli kisapäivänä kuitenkin erinomaisen rento, mutta kuitenkin kimmoisa. Aiemmin viikolla ollut tukkoisuuskaan ei enää vaivannut niin paljoa. Let's go!


Uinti ja T1




Puolimatkan yksilökisaajat lähtivät matkaan tasan klo: 11.00, jonka jälkeen naiset sekä joukkueet pääsivät asettautumaan valmiiksi lähtöä varten. En ollut koskaan aiemmin lähtenyt kisaan suoraan vedestä, joten jotain uutta toi tämäkin kisa tullessaan. Bongailin porukan seasta pari tuttua naamaa, joiden tiesin olevan liukkaita uimareita. Hivuttauduin kirjaimellisesti heidän takavasemmalle hyville peesipaikoille ;) Oma tavoite oli uida kauden paras puolimatkan kisauinti, joka tarkoitti vauhdin olevan siellä 1:40-:1:45min/100m tietämillä.

Sateisesta kelistä huolimatta porukkaa oli kerääntynyt seuraamaan lähtöä. (Kuva: Jussi Mynttinen)
Alkuverra vetäisty ja siirrytty rantsuun odottelemaan starttia. (Kuva: Jussi Mynttinen)



Pinkkejä "poijua" ilmaantunut kellumaan punaisten reittipoijujen kaveriksi. Pari minuuttia starttiin! (Kuva: Jussi Mynttinen)


Kellon tullessa 11.05 lähetti torvi sitten kisaajat matkaan! Otin suunnitellusti heti hyvän peesipaikan ja meno oli vauhdikasta (vauhdit 1:30-1:35min/100m luokkaa). Noin 300-400m päästiin uimaan melko väljästi kunnes edessä alkoi näkyä puolimatkan hitaampia uimareita. Alkoi tulla ahdasta. Kontaktia tuli jatkuvasti ja sumppu näytti kasvavan ekalle kääntöpoijulle tultaessa. Onnistuin kuin tuurin kaupalla pujahtamaan poijua "nuolemalla" ryysiksestä. Toisen kääntöpoijun jälkeen alkoi porukkaa kasaantumaan entisestään. Reilun kilometrin kohdalla tuli ensin potku kylkeen ja heti perään kyynärpää nenän varteen ja oikeaan silmään. Tuntui kuin lasien silmäkuppiin hetkellisesti tullut alipaine olisi imenyt koko silmämunan ulos. Onneksi pieni lasien korjaus auttoi heti ja ongelma oli ratkaistu. Kyseinen episodi sai rytmin sekaisin ja rytmi/vauhti piti hakea uudestaan. Pian se onneksi taas löytyi ja matka eteni.

Olin ajatellut tekeväni pienen loppukirin kävelysillan jälkeen, mutta alun kova veto oli kuitenkin rokottanut vähän sprinttailukykyä. Loppu tuli kuitenkin varmasti vedellen ja vaihtoon tultiin ajassa 32:22, joka on ajallisesti hitusen Joroisten uintia kovempaa. Joroisissa kuitenkin kello näytti reitin pituudeksi 1836m, kun taas Tahkolla pituutta tuli 1945m! Keskivauhti kipusi siis 1:39-1:40min/100m paikkeille! Ehdottoman tyytyväinen täytyi olla päivän suoritukseen. Vaihdossa joukkueemme oli myös erittäin nopea ja Tomppa pääsi pyörän päälle kolmannelta sijalta!

Uintidataa:



Pyörä ja T2



Tomi oli arvioinut ajavansa oman osuuden 2:30-2:35h välille. Keli muuttui pian tyynestä pilvisesti kelistä aivan totaalisen kovaan vesisateeseen. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti kovin paljoa rokottanut menohaluja, koska Tomppa onnistui kipuamaan vielä yhden sijan ylöspäin pyöräosuudella! Oli kuulemma ollut ihan hyvä päiväpuhde :) Pyörä kulki arvioitua vauhtia ja 90km taittui aikaan 2:34:32!

Vaihdossa joukkueemme oli jälleen kärkikastia ja juoksuosuudelle päästiin todelle hyvistä asemista! Ykkönen oli karussa, mutta kakkosija oli tässä vaiheessa hallussa kolmen minuutin erolla kolmoseen.

Pyöräilydataa:



Juoksu


Jussi lähti painamaan omaa juoksuosuuttaan nyt jo hieman tasaisemmassa kelissä. Jussin tavoite oli juosta puolikas ainakin 1:37:00, mutta reitti oli melkoisen vaativa. Eka kierros (11km) tuli ajassa 50:43 ja Varkauden tiimin juoksumies oli saanut kurottua välimatkan jo kiinni.

Jussilla hiki pinnassa ja tossu liikkuu! (Kuva: Jenni Valkonen)

Tokalla kierroksella Jussilla riitti paukkuja kuitenkin enemmän ja sai lopulta nykäistyä vajaan minuutin eron kolmoseen! Maaliviiva ylittyi ajassa 1:37:35 (kokonaisaika 4:47:31) ja Team Järämy pääsi pitämään hopeamitalijuhlia! Huikeat suoritukset koko joukkueelta!

Juoksudataa:



Team Järämy kiittää tuesta ja kannustuksesta!

tiistai 2. elokuuta 2016

Finntriathlon Joroinen 2016

Viime vuonna Joroisten kisaan valmistautuminen meni ilman ongelmia sekä itse kisa päästiin kisaamaan todella hienossa kesäkelissä. Tänä vuonna olikin hieman haasteita matkassa. Loukkasin nilkkani vain kolmea päivää ennen kisaa ja kisapäivänä tuli vettä kuin aisaa kovan tuulen saattelemana. Kuten aina, asenne kuitenkin ratkaisee. Kelihän on joka tapauksessa kaikille sama. Ennätyksen rikkominen voisi olla todella tiukassa, mutta sijoituksen parantaminen voisi olla realistinen tavoite

Valmistautuminen

Pyrin aina valmistautumaan kisoihin mahdollisimman huolellisesti. Kevennän harjoittelua ajoissa, lisään lihashuoltoa, huolehdin riittävästä tankkauksesta sekä karsin muita mahdollisia riskitekijöitä pois. Tällä kertaa kuitenkin kävi pieni äksidentti juuri ennen kisoja. Sain kovan iskun oikeaan nilkkaani ja sitä komisti sen jälkeen parin sentin vekki sekä lievä turvotus. Kiukku- ja veekäyrä haki heti uudet huippulukemat tämän kauden osalta ja jopa Joroisten startti oli vaakalaudalla. Ilta meni KKK-periaatteella eli "Kylmä, koho, kompressio" ja sitä seuraavat päivät HBM-periaatteella eli "Haavaside, Burana, Mökötys".

Jalka oli kipeä ja etenkin aamuisin se oli kankean oloinen. Se tuntui keräävän hieman nestettä oltuaan yön paikallaan. Oli vaikea sanoa tässä vaiheessa oliko jalassa muuta vikana kuin vekki ja turvotus. Kävely tuntui onneksi vetristävän sitä ja vahvalla särkylääkkeellä sai kipuilut myös kuriin. Turvotuksen laskettua totesin, ettei jalkaan onneksi tainnut tulla muuta kuin pintapuolisia vammoja. Kun haavakin asettui nätisti ärtymättä niin mieliala alkoi palautua normaaliksi. Viivalle lähdetään :)

Saavuttiin Joroisiin perjantaina, jolloin ehdin hoitaa suurimman osan kisavalmisteluista pois alta. Kävin kisainfossa, katsastin pyörän sekä pakkasin vaihtopussit. En jättänyt kuitenkaan vaihtopusseja yöksi telineisiin, koska vettä tuli kuin aisaa. Ehtisin viedä ne kyllä aamullakin ja pysyisipä ne kamat ainakin yön yli kuivempina.

Valvatuksella alkoi olla jo liikehdintää kisaa edeltävä iltana.
Ratsu ripustettu orrelle odottelemaan aamua.
Kisainfo oli tänä vuonna urheilutalolla, joka toimi myös kisakeskuksena.
Märkkäri- ja vaihtopussit pakattuina

Uinti ja T1

Aamulla tulin n. 8.45 kisakeskukseen ja ehdin nakata T2-pussin paikalleen. Viivyttelin kuitenkin Valvatukselle lähdön kanssa, koska vettä tuli taivaan täydeltä. Verryttelin ja venyttelin mielummin urheilutalolla lämpimässä kuin hytisisin pitempään rannalla. Vasta puoli kymmenen jälkeen lähdin kilpailijakuljetuksella kohti rantaa.

Valvatus olikin täyttynyt jo kisaajista ja yleisöstä, jota oli keliin nähden kiitettävästi paikalla! Kilpailijoiden kasvoista näkyi tavallista enemmän huoli kuin rentous, kun sade piiskasi vasten kasvoja. Järven pinta myllersi myös tuulen ansiosta. Päiväpuhteesta olisi tulossa varmasti haastava. Siinä tuttujen ja kavereiden kanssa veikkailtiin, ettei tänään varmasti ennätyksiä rikota. Uinnissa mentäisiin varmasti kovempaa kuin viime vuonna, mutta pyöräosuus tulisi olemaan vaikea. Se puolestaan ratkaisisi paukut juoksuosuudelle.

Laitoin pyörään geelit ja juomat paikalleen sekä pumppasin renkaat. Märkkäri oli pakko vetäistä kokonaan päälle jo huomattavasti totuttua aiemmin, koska keli oli todella kolea. Jouduin tosin riisumaan sen vielä kertaalleen, kun vessahätä yllätti ennen starttia. Parempi käydä nyt kuin ajella pyöräosuutta rakko täynnä.

Joroisten kisassa oli käytössä sama "rolling start"-systeemi kuin mikä oli Vierumäelläkin. Arvoin oman uintiaikani olevan tässä kelissä siellä 32-33min tuntumassa ja otin paikkani karsinasta alle 35min ryhmän kärjestä. Ei mennyt kuin hetki ja sitten mentiin! :) Ekalla sadalla metrillä oli ryysistä. Tuli kättä ja jalkaa joka puolelta ja taisi joku tulla ylikin. Ahdasta oli, mutta sopiva paikka löytyi. Hyvältä tuntuvaan uintivauhtiin pääsin myös pian kiinni. Uinti tuntui kulkevan ja ruuhkaa oli oikeastaan vain kulmapoijuilla. Etusuora ja takasuora meni tasaisen varmasti vedellen, mutta viimeisen kulmapoijun jälkeen alkoi kelin vaikutus tuntua. Kova sivutuuli tuntui painavan kokoajan sivuun ja aallokko löi jatkuvasti päin kasvoja. Uintitekniikka ei pysynyt enää niin puhtaasti kasassa ja se alkoi tuntua olkapäissä. Uimisessa oli kuitenkin tekemisen meininkiä ja arvioin vauhdin olevan kohdallaan. Ranta tulikin pian vastaan ja kello näytti ekaan lajiin kuluneen n. 32min 30sekuntia. Ennätysvauhtia mennään :)

T1 oli viime vuonna hidas (4:05) ja tänä vuonna pitäisi raapaista tuosta n. 30s-1min veks. Kamat vaihtui rivakkaan ja pyörä löytyi nopeasti. Vielä hölkät Kukkolan pihaan ja sitten pyörän päälle. Tsekkasin kellosta pikaiseen vaihtoajan ja ilokseni huomasin sen olleen kolmen minuutin pinnassa! Minuutti taas pois viime vuodesta!


Pyörä ja T2

Kylmyys ja tuuli aiheutti sen, että kroppa vaatisi vähän pitemmän pätkän pyörittelyä ennen kuin tehotuotanto nousisi halutulle tasolle. Pyörän alkupätkä Joroisiin meni edellisvuotta hitaammin ja vähän alkoi jo huolestuttamaan. Matkaa oli kuitenkin vielä pitkälti. Tuuli puhalsi pääosin lännestä ja lounaasta. Rantasalmelle päin olisi siis tumpattava sen verran ylikovaa, ettei takaisin tullessa tulisi ajallisesti liikaa takkiin. Mielessä keikkui tavoitteena päästä mahdollisimman lähelle viime vuoden aikaa (2h 22min). Myötäiseen painaessa alkoi Garminin avg.speed-ruutu rullaamaan aika mukavasti ylöspäin. Kääntöpaikalle tultiin selkeästi viime vuotta kovemmalla keskarilla 39,7km/h!

Pyöräilyn ekan puolikkaan olin nauttinut vajaan pullollisen urheilujuomaa per huoltoväli sekä ottanut geelin n.20-30min välein. Glukoosinappeja oli mennyt myös puoli pötköä. Pari patukkaa odotteli tulomatkaa varten. Sitten alkoikin tulla tähän asti tasaisesti sujuneeseen pyöräosuuteen erinäisiä tapahtumia. Otin Rantasalmen huollosta banaanin ja heti sen syötyäni alkoi vatsakivut. Pureskelin sen ilmeisesti liian huonosti ja/tai nielin ilmaa syödessäni sitä hengästyneenä. Onnistuin myös pian Rantasalmen jälkeen lipsauttamaan lähes täyden urheilujuomapullon kosteista hyppysistäni ja se tipahti suoraan takarenkaan eteen. Rengas osui korkin kierrekohtaan ja pullo poksahti auki pitkin katua. Katsoin pikaisesti taakseni, ettei kukaan kaatunut pullooni. Takana tullut kuski näytti olevan valppaana ja matka jatkui. Onneksi itselläkin oli toinen pullo telineessä (tosin vettä).

Noin 20min mentiin epämiellyttävällä tuntemuksella vatsassa, kunnes oli aika taas heittää jotain hetulaan. Otin geelin ja juomaa päälle (nyt vähän huolellisemmalla otteella pullosta). Ne eivät tuntuneet menevän kunnolla vatsaan saakka, vaan ilmaa oli tulossa ylös. Koitin röyhtäillä sitä ulos, muttei siitä meinannut tulla siinä työn touhussa mitään. Kunnes ilma vihdoin tuli (onneksi suun kautta) ulos, niin taisi siinä lentää vähän muutakin :D Olo helpotti ja matka jatkui.

70km kohdalla taas tapahtui. Edestä alkoi kuulua hitonmoinen huuto ja omituinen ääni. Ihmettelin mikä siellä on hätänä, kunnes tajusin että edessä olevan rengas vihelteli ilmaa ulos. Kuskin kiroaminen oli kaukana viheltelystä. Seuraavaksi noin n.75km kohdalla rytisi vähän pahemmin. Peesivalvontaa suorittava prätkä ajoi jonkun matkaan päässä edessä olevan joukon viereen ja pilli alkoi soida. En tiedä säikähtikö eräs kuski niin paljon, että ilmeisesti ajovirheen vuoksi veti pahasti nutulleen. Painoin itsekin jarrua ja aloin hiljentämään. Huusin "oletko kunnossa?" ja onneksi mies pomppasi nopeasti pystyyn pienen jupinan säestämänä ja alkoi tarkastamaan pyörää. Nopeasti pyörä olikin jo tiellä ja hänkin pääsin jatkamaan matkaa.

Olin tullut koko pyöräosuuden jalkoja pahemmin säästelemättä ja vanhalle vitostielle tultaessa näytti siltä, että entisvuoden aika olisi saavutettavissa! Painoin lopun pätkän vielä sen mitä annettavaa oli ja T2:een tultaessa aika oli kuin olikin 2h 22min! Tässä kelissä aivan maksimisuoritus.

T2 meni viime vuoden malliin suht rivakasti pariin minuuttiin (2:07) ilman sen kummempia kohelluksia.


Juoksu

Tuulinen pyöräosuus oli ottanut osansa jaloista ja sen tunsi kyllä heti, kun lähti juoksemaan.  Heitin geeliä heti huiviin ja otin alun aavistuksen viime vuotta rauhallisemmin, koska mielessä oli vielä hyvin silloin jo ekalla kilometrille tukkoon menneet reidet. Hain vauhtia nyt vähän fiksummin, mutta juoksu oli vaikeaa. Jalat oli melko voimattomat ja vauhtia ei tuntunut saavan millään. Olin kuvitellut tänään parantavani juoksua tai juosta vähintään saman kuin viime vuonna, mutta tiukassa se olisi. Koitin pitää tavoitevauhdista (alle 4:29min/km) kiinni kynsin hampain, mutta koko ajan se keikkui kuitenkin 4:30 huonommalla puolella. Ekalla kierroksella kävi jo hyvin selväksi, ettei tänään otettaisi juoksusta minuutteja pois. En muista milloin viimeksi olisin ottanut huolloista myös suolaa, mutta nyt päätin kokeilla ja nappasin hyppysellisen viimeisen nousun alussa olevalta huoltopisteeltä.

Hymy hämää. Todellisuudessa oli aika tuskainen juoksu. (Kuva: Sari Jäntti)
Toiselle kierrokselle lähdettäessä etureisissä alkoi tuntua orastavia krampin alkuja. Otin tokalle kierrokselle jälleen geelin ja pyrin ottamaan joka huollossa aina lennosta yhden mukin urheilujuomaa. Jalkoja pakotti pirusti ja tuttu jalkojen puutuneisuus tuli taas ennen kymmentä kilometriä kiusaksi. Tahti oli kuitenkin tasaista. Toinen kierros tuli hammasta purren loppuun.

Viimeiselle kierrokselle otin kofeiinigeelin ja päätin koittaa hieman kiristää tahtia. Vaikka tunto alkoikin taas palata jalkateriin, niin etureidet eivät vauhdin lisäyksestä tykänneet. Vauhtia oli pakko passailla niin, ettei pahaa kramppia tulisi. Silloin tulisi liikaa takkiin juoksussa. Kun viimeinen nousu tuli kunnialla ylös, niin lähdin painamaan loppusuoraa niin kovaa kuin kintut sietäisi. Eihän se nyt vauhdin hurmaa ollut, mutta selkeästi kovempaa kuin mitä juoksun keskivauhti. Kun metsän siimeksestä vihdoin aukesi näkymä urheilukentälle niin hymyä alkoi tulla huulille. Ennätys tulisi takuulla :) Maaliviiva ylittyi ajassa 4:36:34, joka oli 2min 27s parannus viime vuoteen! Tässä kelissä ennätyksen teko ei todellakaan ollut helppoa, joten joka sekunti pois entisestä enkasta otetaan ilolla vastaan!
Se on siinä! (Kuva: Päivi Jäntti)

Kuten kuva kertoo, niin paukkuja ei jätetä varastoon. Kesän tiukin kisakumppani Pakarisen Jarkko tuli hymyillen ilmoittamaan, että taas ero maalin tullessa oli vain muutaman minuutin luokkaa :) Jarkko oli tällä kertaa yhden sijan parempi. Joskos seuraavalla kerralla taas toisinpäin? ;) (Kuva: Päivi Jäntti)

Finisher-mitali kaulassa ja hymy herkässä :) (Kuva: Sari Jäntti)

Perheen pienimmillä oli armoton kannustus koko kisan ajan! (Kuva: Sari Jäntti)
Mitalin lisäksi Finntriathlonin uimalakit oli kova sana :)
Kiitos kaikesta tuesta :) (Kuva: Päivi Jäntti)<3 br="">

Jälkimainingit ja -meiningit

Joroisten kisa oli ehdottomasti yksi vuoden tärkeimmistä kisoista, jossa kuluneen vuoden treenien tulokset mitattaisiin. Aivan mahtava fiilis huomata kehityksen olleen nousujohteista. Enpä olisi osannut vielä viime vuonna arvata, että tänä vuonna pääsisin puolimatkan sm-kisassa ikäsarjassani kympin sakkiin (8./211)! Tästä tietysti käy kiittäminen eritoten valmentajaani Mika Martikaista (Murtokohta). Vaikka itsellä onkin treenivuosia jo iso nippu takana, niin lajikohtaisen valmentajan apu on ollut kullan arvoista.

Täytyy myös jälleen todeta Joroisten vetovoiman olevan vahva triathlonin parissa! Joroisten henkeä ei puuttunut vesisateesta huolimattakaan, vaan porukkaa oli tullut seuraamaan ja kannustamaan kiitettävä määrä. Kiitokset ja kumarrukset lähtevät jälleen myös Finntriathlonille, jonka linja laadukkaiden tapahtumien järjestämisessä ei horjunut tälläkään kertaa.

Puolimatkan ennätyksen lisäksi tuli tehtyä ennätykset after partyjen suhteen, jossa jaksettiin viihtyä lähestulkoon valomerkkiin saakka :) Tahtia juhlakansalle löi -Joku paikallinen bändi-. Hienoa oli tavata kavereita ja tuttuja rennon illanvieton merkeissä! Ehkä ne jalatkin siitä vähän vetristyi, kun jokuset tanhut vetäistiin ennen kotiin menoa :) Ensi vuotta taas odottelemaan!

Kansa huutaa, kun käsketään!
Porukkaa oli saapunut kiitettävästi pistämään vuoden 2016 Joroisten kisat päätökseen.

Kiitokset:

-Kotiväelle tuesta, kannustuksesta ja tsemppauksesta! Tämä ryhmä saa annettua aina sen vaadittavan potkun perseelle, jotta saan itsestäni kaiken varmasti irti kisassa :)
-Koutsi Mika Martikaiselle (Murtokohta). Oikea resepti suorituskyvyn parantamiseen löytyi hienosti vuoden aikana. Iso peukku!
-Henri Huttunen / Onnisport, Kisa-asut ja lihashuoltovälineet.
-Finntriathlonille, kyllähän te tiedätte miksi kiitellään :)
-Valokuvaajille nöyrä kumarrus jälleen! Laadukasta materiaalia oli tallentunut kiitettävä määrä!