lauantai 26. elokuuta 2017

Finntriathlon Vierumäki 2017

Viime vuoden kisasta Vierumäeltä jäi sen verran mukavat fiilikset, että tämän vuoden karkeloihin raapaisin nimen listaan jo hyvissä ajoin. Mielenkiintoinen uintireitti kahdessa eri järvessä, suht haastava ja mäkinen pyöräreitti sekä monipuolinen juoksureitti (asfaltti, hiekka, rata) urheiluopiston ympäristössä. Tämä pitää kokea uudestaan!

Valmistautuminen

Varvas ei enää pahemmin vaivannut ja pystyin tekemään viimeistelyt tähän kisaan ilman jalkakipuja. Perheen pienimmissä oli vaan pyörinyt kevään aikana useampi räkätautiaalto ja varmasti jollain lievemmällä tasolla se vaivasi itseänikin. Ennen kisaa kunto tuntui olevan suht hyvällä mallilla, mutta yleisvointi oli ollut vähän valju ja palautuminen treeneistä tuntui olevan hitaampaa. Ei kuitenkaan mitään kovin huolestuttavaa. Olo ei ollut kuitenkaan ihan niin "ladattu" kuin normaalisti ennen kisaa. Oliko sitten joku pöpö kierrossa vai enkö ollut keventänyt harjoittelua tarpeeksi? Intoa kuitenkin piisasi kesän ekaan triathlonkisaan, joten hyvillä fiiliksillä lähdettiin kokeilemaan mihin paukut riittää!

Ajeltiin edeltävänä iltana kohti Vierumäkeä ja tuttuun tapaan majoittauduttiin Scandicissa, joka on kätevästi kisakeskuksen ytimessä. Tällä kertaa päästiinkin viettämään vaimon kanssa viikonloppua kahdestaan Vierumäelle lasten jäädessä mummolaan kannustamaan.

Kisa-aamuna fiilis oli hieman jännittynyt ja meinasipa tuttu jännityspäänsärkykin hiipiä takaraivoon. Maittavan aamupalan jälkeen venyttelin huolellisesti ja rullailin niskaa/kallonpohjaa Blackrollin pallolla. Sain orastavan nuppikivun asettumaan ja kohtahan se olikin jo aika suunnata kohti kello kymmenen kisainfoa. Kisainfon jälkeen hoidin pyörän ja varusteet vaihtoalueelle sekä ehdin vielä syömään kevyesti. Aamu meni nopeasti ja olikin aika vedellä kisa-asua niskaan.

Tankkaushommia!
Vaihtoalue vielä autiona hetken aikaa.
Tuttuun tapaan kisakanslia löytyi urheiluhallin radalta.
Pöhinää kisainfossa urheiluhallin auditoriossa.
Keli hellii :)
Uinti

Valkjärven rantaa kohti astellessani huomasin, että sinnepä olikin jo kerääntynyt kiitettävästi porukkaa katsomaan starttia. Vetäisin märkkärin päälle ja kävin pulahtamassa noin 16-asteiseen veteen. Raikasta, muttei tuntunut epämiellyttävän kylmältä. Suurjärven puolella oli puolestaan luvassa noin pari astetta lämpimämpää vettä. 18-asteinen vesi oli Suomen kesäkuussa jo luksusta :)

Vartti starttiin!
Lyhyen alkuverryttelyn jälkeen asettauduin sitten (ehkä hieman liiankin itsevarmasti) alle 25 minuutin tavoiteaikaa tavoittelevien porukkaan. Kyllähän se hyvänä päivänä meneekin ehkä tuota tahtia, mutta nyt olisi kannattanut käyttää harkintakykyä. Olo oli kuitenkin yllättävän rentoa ja päätin kokeilla lähteä matkaan suht reipasta tahtia.

12:45 paukahti lähtölaukaus ja rolling start lähti rullaamaan kohti laiturin päätä. Porukka liikkui rauhallisesti ja kohta oltiinkin jo starttimaton kohdalla. Sit mentiin! Hyppäsin jalat edellä veteen, koska halusin taata lasien pysymisen päässä. Rauhallisuus jäi laiturilla ja vedessä oltiin jo kisamodessa. Lähdin aivan liian reippaasti matkaan ja vauhti oli liian kovaa Valkjärven ekalla osuudella. Yläkroppa oli jo melko hyvin jumitettu Suurjärveen siirryttäessä ja huonon vauhdinjaon seuraukset alkoivat tuntua... Seuraavat 500m mentiinkin hengitystä, sykettä, tahtia ja oloa tasaillessa. Vauhti putosi vähän liiaksikin ja meinasi alkaa jo harmittamaan. Sain kuitenkin kasattua itseni ja tasattua tahdin jokseenkin siedettävälle tasolle. Meno tuntui kuitenkin melkoisen epämiellyttävältä. Valkjärven viimeinen osuus tultiin hieman vajailla tehoilla ja uinnin aika oli vajaan minuutin edellisvuotta hitaampi.

T1 ja pyörä

Järvestä noustuani olin melkoisen hengästynyt ja sykkeet olivat edelleen aivan liian korkealla. Rannasta vaihtoalueelle menevä jyrkkä nousu tuntui edellisvuotta jyrkemmältä ja vaihtoon tuhraantui puoli minuuttia aiempaa enemmän aikaa. Uinti oli rokottanut vähän liiaksikin voimia.

Pyörälle päästyäni olo alkoi kuitenkin tasottua ja vauhtia sai heti kelattua hyvin ylös. Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! Mäkinen pyöräreitti oli jäänyt mieleen ja tiesin seuraavan neljänkymmenen kilometrin sisältävän myös jonkin verran ylämäkijumppaa. Mäet nousivat kuitenkin ihan mallikkaasti ylös ja sain pidettyä tavoitevauhdista aika hyvin kiinni. Tämä nosti fiiliksiä, koska nyt keväällä juoksukunnon nostamisen ollessa pääsijalla kovemmat pyörätreenit olivat jäänyt hieman vähemmälle. Uinti oli kuitenkin selkeästi syönyt voimia ja pyörän loppu tuli vähän nihkeästi. Pyöräilyn aika oli lopulta vajaat puoli minuuttia edellisvuotta huonompi. Ihan ok kuitenkin.

T2 ja juoksu

Vaihdossa nappasi ekan kerran kramppi kiinni pohkeesta, mutta ajattelin sen kyllä sulavan pois kunhan pääsen juoksemaan. Pari kymmentä sekuntia tuli taas vaihdossa takkiin edellisvuoteen verrattuna. Ihme hidastelua.

Juoksuun lähdettiin vauhdikkaasti liikkeelle ja eka kilometri tulikin 4:14/min vauhtia. Noin 1,5km kohdalla tuntui sitten kuin joku olisi lyönyt puukot takareisiin. Aivan jäätävät krampit! Täytyi laittaa homma täysin seis. Ei puhettakaan, että olisi nostanut edes jalkaa maasta. Kovat krampit helpottivat vasta noin puolentoista minuutin ja muutaman kymmenen p*rkeleen jälkeen. Lähdin varovasti liikkeelle ja koitin alkaa hiljalleen saada juoksua kohdalleen. Jokunen kilometri siihen meni, mutta kuin ihmeen kaupalla pääsin vielä lähes alun vauhteihin kiinni! Eka kierros tuli 4:28/min keskivauhtia ja päätin koittaa ottaa vielä tokalla vitosen lenkillä takaisin sen mitä otettavissa oli. Sain pidettyä lopulta 4:19/min vauhdit ja kuroin itseni vielä viidennelle sijalle (loppuaika 2:22:43)!

Pahimmat krampit selätetty ja jäljellä vielä toinen vitosen lenkki!
 
Maalissa oli tärkein kannustaja vastassa (sydän) :)

 
Palautumista käyntiin terveellisellä tavalla...

 
...ja vähemmän terveellisellä! Rommirusina on kyllä kestosuosikki :P

 
Kesken kisan tuli mieleen, että ihan kuin jotain olis unohtunut... Aurinkorasva!


Jälkipuinti

Vaikeaan päivään verrattuna sijoitus oli hyvä. Toki tietysti harmittaa pirusti, että jäin nelosesta vain 16 sekuntia ja kolmosesta 1:40 minuuttia. Ilman jalkakramppeja pronssista oltaisiin oltu varmasti taistelemassa. Välillä sattuu huonojakin päiviä kisoissa ja analysoitavaa riittää. Etenkin uinnin vauhdinjaon sekä kisaan valmistautumisen puolesta. Ehkä jännitystä ja "höyryä" oli miehessä liikaa talven jäljiltä ja nyt kauden ekassa kisassa ne sitten häiritsivät liikaa. Tästä opitaan ja korjataan virheet seuraavaa kisaa varten.

Kiitokset 

-Kotiväelle tuesta ja kannustuksesta
-Koutsille vahvasta valmennustyöstä
-Finntriathlonille hienon kisan järjestämisestä
-Valokuvaajille tapahtuman ikuistamisesta
-Scandic Vierumäelle mukavasta majoituksesta sekä maistuvasta ruuasta

perjantai 25. elokuuta 2017

Varkaus Puolikas 2017

Valmistautuminen

Jalkavamman jälkeen takaraivossa kolkutteli eniten juoksukunnon tilanne. Kun pääsin taas kuuden viikon paussin jälkeen juoksemaan niin koutsi-Mika sorvasi treeniohjelmaa sille mallille, että saataisiin muutettua hidas könkkäävä askellus pikaisesti juoksua näyttävälle tekemiselle. Haastavaksi tilanteen teki tietysti se, että kisakausi oli aluillaan, aikaa kuntoutua oli suht vähän, kovaa pitäisi treenata ja varvasta pitäisi edelleen varoa. Treenit menivät aluksi vielä varmuuden vuoksi varvas teipattuna ja osittain särkylääkkeidenkin avulla. Aluksi haastetta oli saada huonoksi mennyt askellus paremmaksi ja lisätä juoksuvauhtia. Onneksi takapakkeja ei tullut ja treenit alkoivat kulkemaan paremmin ja paremmin. Omituisia rasituskipuja kuitenkin tuntui toispuoleisesti kehossa. Vaikka mielestään sitä varasi jalalle jo täydellä painolla ja juoksi olevinaan tasapainoisesti niin jotainhan siellä vielä mätti. Noh, eiköhän se fiksulla treenillä ja hyvällä lihashuollolla ala asettumaan.

Hieman itsenikin yllättäen päätinkin aloittaa kisakauteni juoksukisalla Varkaus Puolikkaalla 10.6. Jo varpaan vuoksi en kuvitellut todellakaan kisaavani kauden alkuun puhtaasti juoksemalla. Varvas kuitenkin parani sen verran hyvin, että sain tehtyä hyvää treeniä riittävästi pohjille ennen tätä kisaa.

Suomen kesä on jälleen näyttänyt kylmää ja kosteaa huumoriaan piiskaamalla taivaalta alas jos vaikka minkälaista märkää tavaraa. Jos ei vettä, niin tokihan sitä nyt voi kesäkuussa vielä lunta vähän tupsauttaa. Koska kauden avaus oli tarkoitus tehdä Savossa, niin en ollut lainkaan huolissani. Savoon on aina tilattu kisapäiviksi hyvät kelit...paitsi viime vuonna Joroisissa. No, ei nyt muistella enää sitä. Kuinka ollakaan kisapäivän lähestyessä alkoi säätiedotuksiin ilmaantumaan pilvien ja vesipisaroiden tilalle auringon mollukkaa ja jopa yli +20´C lämpöasteita!

Kisa


Kisapäivänä aurinko tosiaan paistoi aamusta alkaen! Saavuin Päiviönsaareen jo hyvissä ajoin, jotta ennätin tehdä riittävät alkuverryttelyt pohjille. Olo tuntui hyvältä ja jos mitään ihmeellistä ei sattuisi kisassa niin tavoiteaika 1:27:xx olisi varsin mahdollinen. Suunnitelma kisaa oli hyvin yksinkertainen. Kun hyvät lämmöt oli otettu jo pohjille, niin ajattelin nostaa heti paukusta vauhdin vähintään 4:00- 4:10/km välimaastoon ja (koittaa) pitää sen siinä tasaisesti koko kisan ajan sen kummempaa repimättä.

Kellon lyödessä 12:00 päästiin sitten matkaan! Vauhti oli suunnitelman mukaisesti heti vauhdikasta. Ekan kilometri meni hieman kovempaa, mutta sitten vauhti tasaantui. Juoksu tuntui hyvältä. Vatuskin hiekkatienousussa piti vähän irvistää, mutta Osmajoentielle päästessä olo tasoittui nopeasti. Loput ekasta kierroksesta tultiin hyvällä jalalla Päikkäriin. Puoliaika näytti 42:33, joten tässähän oltiin jopa ennätysvauhdissa! Nappaisin yhden geelin tokan kierroksen alkuun, jotta paukkuja riittäisi vielä toiselle puolikkaalle.

Hyvä keli, hyvä fiilis :) Kilsat taittui vauhdikkaasti ja rantasuoralla heiteltiin kannustusjoukkkojen kanssa vitosia!

Toisella kierroksella vauhti pysyi edelleen yllä, mutta keskisykkeiden ollessa yli 170 alkoi kropassa jo vähän tuntua. Matka eteni kuitenkin hyvin. Ekan kierroksen tapaan Vatuskin nousi tuntui yhtä pahalta. Sen selätettyäni päätin laittaa pökköä pesään ja loppumatkan reilusta kolmen kilometristä jokainen kellottui joko tasan neljään minuuttiin tai alle. Loppukirin jälkeen jalat oli tyhjät ja kaikki jäi matkalle. Se näkyi myös loppuajassa (1:25:34), joka oli oma ennätys puolimaratonilla! Sen lisäksi kotiin viemisiksi tuli kilpasarjan hopeaa :) Voittajalle hävisin lopulta vain 46 sekuntia. Enpä olisi todellakaan uskonut vielä reilu kuukausi takaperin pääseväni heti kauden ekaan kisaan ennätysjuoksukuntoon! Kaikkea voi näköjään tapahtua, kun motivaatio on kohdallaan ja treenaaminen on fiksua.

Nämä pienet kannustajat pitivät jälleen ääntä reitin varrella ihan kiitettävästi :)


Kisan jälkeiset mietteet ja kiitokset sanat

Tämän kisan onnistumisen avain löytyy ehdottomasti vauhdinjaosta. Tässäpä vielä kisan kilometriajat jaoteltuna:

3:54 - 4:00 - 3:59 - 4:03 - 4:07 - 4:03 - 4:09 - 4:07 - 3:57 - 4:02 - 4:00 - 3:57 - 4:04 - 4:06 - 4:07 - 4:02 - 4:10 - 4:17 - 3:58 - 3:59 - 4:00 - 3:18 (Viimeinen 100m)

Vaikka kisa meni varpaan osalta hyvin eikä kipua ollut häiritsevästi, niin illalla se muistutti lähinnä  oliivia. Pysyi se kuitenkin kiinni, joten ehkä se kestää mukana muissakin kesän karkeloissa :D

Kiitokset jälleen kisan järjestäjille! Varkauden reitti on todettu aiemminkin hyväksi ja sitä se oli jälleen. Kaupungissa kiertävä reitti on myös varsin katsojaystävällinen. Huolto toimi reitin varrella mallikkaasti ja järjestelyt olivat muutoinkin erinomaiset. Ilopisara myös toimii hyvänä kisakeskuksena ja uintimahdollisuus kisan jälkeen on todella hyvä juttu. Kisaruokailut hoituvat myös kätevästi uimahallin välittömässä läheisyydessä olevassa Ravintola Tyyskänhovissa. Kokonaisuutena siis erinomainen paketti.

Kausi on nyt siis avattu! Jatketaan treenejä ja tavataan jälleen viivalla :)

Kiitokset kotijoukoille kannustuksesta, sekä myös koutsille (Mika Martikainen) askelmerkkien kohdalleen asettamisesta :)


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Telakalla

(15.3.2017) Kolaus. Silmissä välähtää. Sattuu niin perkuleesti. Mitä hittoa just tapahtui? Vasen pikkuvarvas näyttää normaalista asennosta poiketen 45-astetta sivullepäin. Ilmoille pääsee melkoisen painokas veellä alkava viiskirjaminen sekä spontaanisti pari muuta voimasanaa kauneimpien suomalaisten kirosanojen kirjastosta. Vaikka viime syksynä tulikin plakkariin teräsmies-titteli, niin silti mies (ja luut) on ihan paperia, kun otat punttisalilla puolihuolimattoman törmäystestin varpaallasi vinopenkin jalkaan...Poikkihan se meni.Varvas siis. Vinopenkkejä ei vahingoitettu tässä episodissa.

Könkkäsin uudelleen muotoillun varpaani kanssa pikaisesti samassa rakennuskompleksissa sijaitsevaan Terveystaloon, josta sitten sain lähetteen asemakadun toimipisteeseen. Muutaman eri lääkärin tutkimuksen, röntgenkuvauksien ja ortopedin lausunnon jälkeen päästiinkin sitten ottamaan kirjaimellisesti hikeä pintaan varpaan suoristamisoperaation muodossa. Topakka juuripuudutus, topakampi ote jalasta/varpaasta ja sitten vetämällä kokeilemaan miten pienen luunpäät osuisivat kohdalleen. Tarkoitus oli saada 45-asteen kulma lähelle nollaa. Onneksi puudutus ja lääkitys oli "heitä huolesi pois"-luokkaa, joten homma onneksi vaan näytti pahemmalta kuin miltä tuntui. Puudutuksen voimin menisi tämä päivä helposti, mutta tulevia viikkoja varten sain lääkäriltä mukaan ostoslistan farmasian karkkikauppaan.


Kun varvas oli oikaistu parhaiden yritysten mukaan ja kapaloitu pysymään aloillaan, niin oli aika hengähtää ja mietiskellä vähän tulevien viikkojen kuvioita uusiksi. Sain mielestäni melko pitkän parin viikon sairasloman, mutta palasin töihin jo kahden saikkupäivän (ja viikonlopun) jälkeen.

Treenien osalta muutoksia tulikin sitten vähän enemmän. Kaikki jalkaterää rasittava treeni (juoksu, pyöräily, tietyt jalkaliikkeet salilla jne.) oli karsittava pois. Ekalla toipilasviikolla panostin eniten uintiin jättäen potkut lähestulkoon kokonaan pois. Muuta aerobista liikuntamuotoa ei oikein pystynyt harrastamaan. Tokalla viikolla otin mukaan kevyttä sisäsoutua ja kolmannella päästiin sitten pyörän selkään. Juoksua pystyi alkuperäisen arvion mukaan harkitsemaan alustavasti neljännellä toipumisviikolla, mutta kontrollikäynnin jälkeen napsahti vielä kaksi viikkoa lisää panttausta juoksun suhteen. Luutuminen oli sikäli mennyt hyvin ilman takapakkeja, mutta koska varpaan luu oli mennyt kokonaan poikki, niin se vaatisi sen 6 viikkoa ollakseen täysin luutunut. Harmittihan tuo, mutta eipä tämän suhteen voinut oikein höntyillä. Pari viikkoa piti mennä vielä edellisviikkojen tapaan ja alkaa sitten vasta varovasti kokeilemaan juoksua.

Kuuden pitkän viikon jälkeen (26.4) pääsin vihdoin vetäisemään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan! Hieman kipeetähän se teki ja askellus oli pielessä, mutta kylläpä oli leveä hymy naamalla :) Vielä olisi pitkä matka tästä siihen, että juoksu olisi ennallaan. Paluu on kuitenkin nyt tehty ja motivaatio on ennallaan. Eiköhän tästä vielä sporttikesä tule :)





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Määrää vai laatua?

Vuosi 2016 oli blogin puolella hiljaisin vuosi ikinä. (Eikä tämä vuoden 2017 alkukaan ihan niin vauhdikas ole ollut kirjoitusten osalta :) ) Syitä siihen löytyy varmasti useampiakin, mutta päällimmäisenä varmasti on sosiaalisen median palvelujen kasvava suosio...sekä monelle hektistä perhe-elämää elävälle tutuksi tullut fiilis tuntien riittämättömästä määrästä vuorokaudessa.

Uudenlaisia somepalveluja putkahtelee tasaisesti tarjolle kuin puolukoita Puijolle ja usein yksittäinen henkilö käyttääkin usempaa palvelua samanaikaisesti. Itseni mukaan lukien. Viime vuonna omassa somen käytössä nousua oli eniten Twitterin puolella, jonka kautta olen saanut monta uutta tuttavaa, kaveria sekä työhön liittyviä kontakteja. Some on tullut tukevasti osaksi niin ihmisten arkea kuin työtä. Useasti myös jonkun somepalvelun kautta sovitaan ystävien kanssa treenijuttuja, vaihdetaan kuulumisia, lähetetään kuvia yms. Tietysti henkilökohtaisemmat ja kiireisemmät tarkempaa selontekoa vaativat jutut hoidetaan yleensä sitten soittamalla mikäli ei päästä näkemään kasvotusten. Ihmisten kohtaamista nenäkkäin ei tietenkään mikään palvelu korvaa.

Ehkä siitäkin syystä, että Twitter toimii todella tehokkaana, tavoittavana sekä hyödyllisenä mikroblogipalveluna (ja siinä ohella myös Facebook ja Instagram), niin jäi varsinaisen blogin päivitys vähemmälle. Takaraivossa kolkutteli kyllä koko ajan, että "pitäisi sitä varmasti tännekin joskus ehtiä kirjoittamaan", mutta hieman vähälle se jäi. Ja ehkä ihan hyvä niin, jos ei kerran fiksua julkaistavaa tullut mieleen.

Määrää vai laatua?

Somepalvelut ovat luonteeltaan todella nopeita käyttää ja sinne tulee usein heiteltyä juttua/linkkejä/kuvia/videoita yms. ihan spontaanisti hetken mielijohteesta.Varsinkin Instan My Storyyn tulee pudoteltua simppeleitä tilannekuvia ja videoita päivittäin omasta elämästä ja tekemisistä. Twitteriin ja Instagrammiin on helppo jakaa ihan arkipäivisiä juttuja, sekä seurailla mielenkiintoisia henkilöitä ja ilmiöitä.  Somepalvelujen kautta on myös hyvä etsiä vinkkejä, inspiraatiota, motivaatiota omiin tekemisiinsä.



Valokuvaajana olen kuitenkin tottunut noudattamaan periaatetta "panosta enemmän laatuun kuin määrään". Esimerkiksi Instagramin (ei My Story) puolella julkaistaviin kuviin pyrin näkemään hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaikka pääosin ihan kännykällä niitä tuleekin kuvattua ja editoitua. Sama homma pätee omassa blogissa. Pyrin aina näkemään hieman vaivaa julkaistavan tekstin suhteen. Olipa se sitten kisaraportti, lomareissutarina, valokuvausaiheinen linkkivinkki, kuvauskeikkakertomus, treeniaiheinen bloggaus tai mikä vaan asia, niin pyrin kirjoittamaan sen niin, että lukijakin saisi siitä jotain irti. Taso varmasti vaihtelee enkä pyri mikään Ruuneperi olemaankaan.

Vaikka laatu mielestäni korvaakin määrän niin nyt on aika hieman nostaa tämänkin blogin päivitystahtia. Juttujen aiheet tulevat jatkossakin pyörimään perheen, urheilun, valokuvauksen sekä harrastamisen parissa pienellä savolaisella vääräleukaisuudella maustettuna.

Vaikkei tämä bloggaus nyt ehkä tuonutkaan monelle mitään sen kummoista, niin laitetaan tämä vaikka jäykistyneiden blogin kirjoitussormien verryttelyn piikkiin :) Jatketaan!

Tsekkaa:

Instagram: @ollijantti
Twitter: @OlliJantti
Fb: Olli Jäntti Photography

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vilkaisu viime vuoteen

Hieno ja tapahtumarikas vuosi jälleen takana, josta jäi vähintäänkin repullinen muistoja muisteltavaksi sitten kiikkustuolissa! Vaikka vuoden vaihtumisen jälkeen katse onkin suunnattu jo kohti tulevia juttuja, niin pysähdytään vielä hetkeksi fiilistelemään elettyä vuotta.

Viime vuotta kuvaa varmasti parhaiten termi "ikimuistoinen". Pääsin toteuttamaan useammankin unelman, jotka voin nyt pyyhkiä pois bucket listaltani. Jotkut niistä olivat niin sanottuja "pienen pojan unelmia" ja osa sitten kovalla työllä ansaittuja saavutuksia.


Ironman

Triathlonin aloittaminen on ollut minulle iso juttu. Kun pari vuotta sitten päätin aloittaa lajin harrastamisen toden teolla niin vatsassa oli juuri samanlaista kutinaa, kun seisoessani ensimmäistä kertaa Fokkerin ovella köytettynä T-10B-varjoon valmiina hyppäämään elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneesta ulos. Jännittävää ja uutta! Triathlonin lajit eivät sinänsä olleet minulle vieraita, koska mtb-/maantie- ja juoksukisoissa oli tullut kisattua jo vuosien ajan. Uinnin aloittamisen suhteen oli suurin kynnys. Aiemmin olin vain katsonut kadehtien triathlonisteja, mutta nyt oli aika tehdä omista unelmista totta. Triathlonissa kiehtoo eniten juuri se kokonaisuus. Hioa useamman lajin tekniikkaa, taitoa ja kestävyyttää niin hyväksi kuin mahdollista ja suorittaa ne sitten peräkkäin oman osaamisen ylärajoilla. Rajathan ovat myös venyvät, joten sitä mukaa kuin kunto kasvaa niin rima nousee.

Triathlonissa haaveenani on aina ollut täyden matkan kisa. Tai ainakin siitä asti, kun uintitreeneissä meininki alkoi näyttämään siltä, että pitkänkin matkan uinti tulisi kunnialla rannalle saakka :D Vaikka harjoittelu onkin välillä tähdännyt lyhyempiin kisoihin, niin jokaisessa treenissä on takaraivossa kolkutellut ajatus siitä, että jonain päivänä sitten startataan vähän pitempään kisaan. 21.8.2016 oli  tuon päivän aika koittanut!

Tuo elokuinen kuuma sunnuntai jää ikiajoiksi mieleen hienona päivänä. Pienistä vaikeuksista huolimatta kisan lopputulema oli enemmän kuin onnistunut. Maaliviivan ylittyessä miesten yleisen sarjan kolmosena alle kymmenen tunnin aikaan aiheutti melkoisen epätodelliset fiilikset :) Urheilun saralla tämä unelma oli ollut vahvasti bucket listalla ja nyt voin hyvillä mielin rastia sen yli! Tosin ennätyksethän on tehty rikottaviksi ;)


Elokuvat

Kukapa ei olisi joskus fiilistellyt miten hienoa olisi päästä näyttelemään tai edes vilahtamaan elokuvateatterin valkokankaalla? Ainakin itse olen pyöritellyt ajatusta jo pikkunappulasta lähtien. Kyllähän sitä toki penskana kuvattiinkin paljon omia elokuvia, mutta ne tosin eivät koskaan löytäneet tietään muualle kuin kavereiden vhs-nauhureihin ja putkitelkkareihin :) Luojan kiitos youtubea ei ollut silloin vielä keksitty!


Viime vuoden aikana sain jopa kaksi mahdollisuutta päästä kameran eteen isomman mittakaavan elokuvissa. Näyttelemiseksi sitä nyt ei juurikaan voi kutsua, mutta mikäli elokuvan leikkaus on suotuisa, niin saatan jopa vilahtaa näissä tänä vuonna teattereihin tulevissa leffoissa. Näistä tulee juttua blogiin sitten hieman myöhemmin.

Luonnollisesti valo- ja videokuvaajana olin jo aivan liekeissä, kun pääsin edes tutustumaan elokuvien tekemiseen ja tavata kotimaisen näyttelijäkaartin nimekkäitä näyttelijöitä. Elokuva-ala on kiinnostanut minua aina sekä kameran edessä, että sen takana. Toivottavasti mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia tulisi jatkossakin! "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." ;)


Valokuvaus / Videokuvaus

Valo- ja videokuvauksen puolella vuosi oli myös mielenkiintoinen. Oli kunnia saada jälleen liuta uusia asiakkaita, joiden toimeksiannot toivat mukanaan mielenkiintoisia kuvauksia! Lisäksi omia kuvausprojekteja tuli toteutettua useampia. Monen monta hyvää ideaa jäi vielä aikataulusyistä toteuttamatta, mutta onhan se hyvä pitää ideoita jemmassa siellä perinteisessä pöytälaatikossa.

Kuluneena vuonna tein valokuvauksen lisäksi entistä enemmän myös liikkuvaa kuvaa. Videotuotannoissa pääsin hyödyntämään monipuolisesti kalustoani aina 5D mk III:sta Canonin G-sarjalaisiin sekä kuvauskopterista Gopro:hon. Videopuolella työskentelystä sai taas uutta potkua kuvaustouhuihin ja sillä saralla pyrin tänä vuonna kehittämään itseäni entistä enemmän.


Valokuvauspuolella mielenkiintoisin kalustolisäys oli varmasti 360-kameran hommaaminen kamera-arsenaaliin. Ricohin Theta:lla saa kuvattua täydellisen pallon muotoisen kuvan äärimmäisen helposti ja nopeasti. Thetan avulla kuvatun materiaalin avulla saan luotua kätevästi esim. virtuaalikierroksen asunnosta myyntiä ajatellen. Potentiaalinen ostaja pääsee tarkastelemaan myytävää asuntoa entistä monipuolisemmin ja tarkemmin mukavasti omalta kotisohvalta käsin! Tätäkin kuvaustarjontaa tulen kehittämään jatkossa entistä paremmaksi.


Perhe

Viimeisenä ja tietysti kaikkein tärkeimpänä asiana täytyy mainita perhe. Vaikka pienten lasten vanhempana voisi mennyt vuosi tuntua pikaisesti ajateltuna ainaiselta arjen pyörittämiseltä, niin toi vuosi tullessaan perheellemmekin isoja muutoksia. Ja ei, ruokakuntamme nuppilukuun ei ole tullut lisäystä eikä eläinkantaan ole tullut uusia karvakorvia. :)

Loppuvuodesta laitettiin arkirytmi aikalailla uusiksi, kun lapset vaihtoivat kotitouhut päiväkodin vilinään ja rouva pääsi pitkästä aikaa muuttamaan titteliään kotiäidistä palkkaa nauttivaksi työntekijäksi! Muutokset toivat varmasti meille kaikille mielenkiintoista vaihtelua. Lapset viihtyvät päiväkodissa mahtavan hyvin ja uusia kavereita on tullut paljon :) Se on vanhempien mielenrauhan kannalta myös todella tärkeä juttu, että tietää lastensa viettävän päivää laadukkaassa päivähoidossa ja mikä parasta, niin he todella viihtyvät siellä.

Tänä vuonna ei päästykään kotimaan matkustelua lukuunottamatta käymään missään sen kauempana lomailemassa, mutta toivottavasti tänä vuonna tilanne olisi erilainen. Matkailun ja lomailun tuomien kokemusten lisäksi tekisi mieli lähteä kuvaamaan vieraiseen maahan ja kulttuuriin.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Osmon Superhölkkä (Maraton) 2016

Viron kisasta palautuminen otti oman aikansa, mutta kun askel alkoi taas keventyä ja kauniit syyskelit suosia, niin ajatus pitkästä juoksukisasta alkoi hiipiä mieleen. Kahtena edeltävänä vuonna on tullut mitattua pitkän matkan juoksukuntoa kotikaupungin maratonilla, mutta nyt alkoi näyttämään siltä, että varsinainen maraton-kisa jäisi tämän vuoden osalta juoksematta. Vai jäisikö sittenkään?

Kuluneen vuoden treenit ja varsinkin Joroisten puolimatkan jälkeiset tekemiset olivat olleet pitkän matkan kisaan valmistavia treenejä. Pitkään ja hartaasti, tasaisesti ja harkiten, kovaa mutta maltilla. Vahvaa pk-tekemistä siis. Kestävyyttä löytyisi mahdollista syksyn maratonia ajatellen, mutta nopeutta ei niinkään. Vauhtikestävyyteen ja varsinkin sinne Vk2-alueelle pitäisi saada varmuutta huomattavan paljon enemmän. Ennätysvauhtia (alle 2:57:00) ei realistisesti pystyisi ehkä enää tällä kaudella saavuttamaan, mutta toiseksi paras maratonaika (alle 3:08:00) voisi olla sopiva tavoite.

Maratonin kaipuuseen sattuikin juuri sopivasti olemaan tarjolla Osmon Superhölkkä 2.10 Pieksämäellä. Sinnehän ehtisi vielä treenaamaankin ja lisäksi olin kuullut kavereilta hyvää palautetta tapahtumasta. Reitti on tasainen ja mukava sekoitus asfaltti- ja hiekkapohjaa. Otin tapahtuman kiikariin laittamatta vielä kuitenkaan nimeä listaan. Tapojeni mukaisesti ilmoittautumisen ehtisi tehdä sitten viime tingassakin :)


Valmistautuminen

Koutsi-Mika muokkaili treeniohjelmaa kondikseen maratonia varten ja luvassa olikin sitten pohkeita pingoittavan vauhdikkaita juoksuja sekä pitempiä useamman tunnin pk-treenejä. Aluksi jopa 4:2x-vauhdit tuntuivat yllättävän vaivalloisilta. Tämä johtui osaksi myös jostain mystisestä hengenahdistusta aiheuttavasta alkavasta lenssusta tai vastaavasta. Kuumetta ei ollut eikä olo ollut muutenkaan kipeä, mutta hengitys kuulosti samalta kuin pahoina siitepölyaikoina. Ahdasta ja vinkuvaa. Kuin olisi pillin läpi hengittänyt. Lääkärikäynti tuotti tulosta ja saimme oireet lopulta kuriin. Kun alkoi vihdoin näyttämään siltä, että oletettavasti pystyisin pitämään suht kilpailukykyistä vauhtia yllä maratonin ajan (ja hengitysoireet alkoivat helpottaa), niin uskalsin pistää ilmoittautumisen sisään.

Kisapäivä valkeni raikkaana ja aurinkoisena. Sunnuntaille oli luvattu auringonpaistetta ja miedolla tuulella maustettua syyssäätä. Lähdettiin Tompan ja Jussin kanssa jo hyvissä ajoin Kuopiosta kohti Pieksämäkeä, jotta ehdittäisiin ottaa vielä pientä alkuverraa ennen lähtölaukausta. Paikalle päästyämme juoksijoita olikin saapunut mestoille jo ihan mukavasti. Osa verrytteli, osa haukotteli ja osa fiilisteli hyvää keliä. Käväistiin ensitöiksemme hoitamassa ilmoittautumiset pois alta ja kiskottiin sitten juoksutrikoita päälle. Täytyy sanoa, että hieman huvitti kun sain oman lappuni (numero 1) kisakansliasta :) Toimitsija huikkasi minulle, että pidähän sitten lapun mukainen sijoitus myös kisassa! Jos kisa tosiaan kulkisi suunnitellulla tavalla ja saisin juostua ongelmattoman juoksun (omien arvioiden mukaan lähelle kolmea tuntia tai jopa vähän alle), niin aiempien vuosien tason huomioiden mitaleille olisi mahdollisuudet päästä. Ainoa tavoite, jonka asetin itselleni oli juosta vähintään toiseksi paras maraton aikani eli alle 3:08:00.

Näitä lähdetään jahtaamaan!
"Kisakanslia"
Tästä ei syyskelit paljon enää parane!
Numero oli enne ;)


Kisa

Lähtöverryttelyjen jälkeen meinasi tulla jo hieman kiire lähtöalueelle ja taisipa siinä jäädä jopa vajaat pari minuuttia luppoaikaa. 10:30 lähdettiinki sitten matkaan ja kilometritahti pyöri ekojen kilometrien ajan siinä hitusen yli neljän minuutin tuntumassa. Vauhti tuntui hieman liian kovalta, mutta päätin pysytellä porukan mukana. Jalat alkoi oireilla (puutua ja puristaa) jo n. 3.5km kohdalla. Tämä ehkä  harmitti enemmän kuin huolestutti. Aiemmin tälläinen vaiva on ilmaantunut vasta siellä 7.5km korvilla. En pystynyt pitämään ihan noin kovaa tahtia yllä ja oli pakko höllätä menoa. Matka eteni kuitenkin suurin piirtein tavoitteen mukaisesti. Ensimmäinen kierros (noin 10,5km) meni täysin hakiessa sopivaa juoksuvauhtia. Vielä kolme kierrosta siis jäljellä.

Vasta toisen kierroksen alussa noin 11km:n paikkeilla alkoi jalkojen puutuminen helpottaa. Askeleisiin tuli heti lisää kimmoisuuttaa ja vauhti nousi taas alle 4:10min/km. Tuntui mahtavalta, kun homma lähti rullaamaan rennon vauhdikkaasti! Ohitin muutamat ekalla kierroksella edessä olleet kisaajat ja pääsinkin juoksemaan sitten aivan yksikseni. Koska reitti oli minulle entuudestaan vieras (ja ensimmäinen kierros oli mennyt enemmän muiden perässä juostessa) niin onnistuin juoksemaan harhaan. Tästä sekoilusta tuli lopulta noin vajaan 300 metrin pummi ja tasoitus muille kanssa kisaajille. Prkl. Hetken mielessä kävi jopa keskeyttäminen. Koska juoksu kuitenkin tuntui nyt kulkevan niin päätin jatkaa matkaa. Puolimaraton taittui ajassa 1:28:46, joka on kolmanneksi kovin puolikkaan aika mitä olen juossut. Ehkäpä tämä tästä :)

Runnomista rantabaanalla
Vanha kunnon kanta-askeltaja. Onneksi on löytynyt hyvät kengät niin pysyy jalat kunnossa pitkillä matkoillakin.

Kolmannen kierroksen alkupuoliskolla alkoikin sitten jo hieman töppönen painaa. Kaksi ekaa kierrosta oli tullut n. 4:13min/km vauhtia, mutta nyt keskarit putoilivat jatkuvasti alle 4:15min/km. Energiaa riitti kyllä muutoin ihan hyvin kropassa, mutta jaloista alkoi vaan puhti hiipua. Kahdella ekalla kierroksella keli oli ollut vähätuulinen, mutta nyt toiseen suuntaan mentäessä puhalsi vastainen tuuli. Kolmas kierros pyörähti kuitenkin läpi ilman sen kummempia ongelmia.

Neljännellä kierroksella päästiinkin sitten jo fyysisten kykyjen mittaamisen lisäksi kyselemään henkisen puolen syövereistä, että mitäs sinne kuuluu? Vauhdin ylläpitämiseksi sai tehdä jo aika paljon enemmän töitä. Keskiarvoltaan vauhdit pyöri siinä 4:24min/km tuntumassa ja jaloissa alkoi tuntumaan rasitus aikalailla enemmän. Kropan rentous oli jäänyt matkan varrelle ja huomion herpaantuminen sai askelluksen lyhentymään ja vauhdin putoamaan. Piti todella kiinnittää huomiota siihen, että sai jalkaa nousemaan paremmin ja sitä kautta saamaan vauhtia lisää sen mitä saatavilla oli. Fiilikset oli kuitenkin hyvät, kun tiesin päivän urakan olevan kohta ohi. Kun matkaa maaliin oli enää 2km kävi selväksi, ettei tänään juhlita sub3h ajalla. Lähelle se kuitenkin menisi. Sijoituksesta minulla ei ollut edelleenkään hajuakaan. Päätin koittaa juosta nuo viimeiset kaksi kilometriä niin kovaa kuin jalat veisi. Sain yllätyksekseni hilattua jo hieman kömpelöltä näyttävää juoksuani vielä lähelle neljän minuutin kilometrivauhtia. Paikoittain taisi olla vauhdit jopa alle 3:50min/km. Maali tuli vihdoin vastaan ajassa 3:01:05 ja kuuluttaja julisti yleisen sarjan voittajan tulleen juuri maaliviivan yli! Vaikka aavistus oli, että vauhti saattaisi riittää top3:een niin sarjavoitto tuli tosiaankin yllätyksenä! Tässä vaiheessa pieni harhailu reitin varrella ei enää harmittanut, vaikka kolmen tunnin alitus sulikin siihen mokaan. Jos aika kuitenkin oli riittävä voittoon, niin eipä käy valittaminen :) Päätavoite eli toiseksi paras henkilökohtainen maratonaika saavutettiin selkeästi!

Maalissa!


Palautetta

Osmon superhölkkä on mukava juoksutapahtuma, joka sopii kaikenlaisille juoksijoille. Reitti on tasainen ja matkan varrelta löytyy kaikenlaista alustaa hiekasta pikitiehen. Maisemat vaihtelevat metsänsiimeksestä rantakatuun ja mutkittelevista "pururadoista" pitkiin asfalttisuoriin. Huoltopiste(et) toimivat myös hyvin. Reittimerkinnät olivat kuitenkin paikoittain vähän huomaamattomat ja kuulin useamman menneen paikoittaan harhaan. Minä mukaan lukien.

Ymmärrän myös, että tapahtuma halutaan pitää edullisena, mutta käsiajanoton sijaan chipit olisivat ehdottomasti hyödyllinen uudistus. Tällöin saataisiin myös tehtyä nettiin reaaliaikainen väliaikojen seuranta sekä tarkkuutta/varmuutta ajanottoon.

Kisakeskuksena urheilutalo ja uimahalli olivat erittäin toimivia. Urkkatalolla oli enemmän kuin hyvin tilaa kilpailuun liittyvien toimintojen järjestämiseen (kisatoimisto, pukkarit, kahvio, ruokailu, palkintojen jako yms.) ja osallistumiseen kuulunut uimahallikäynti on aina luksusta kisan päätteeksi!

Tänne tullaan mielellään toistekin :)


Kiitokset!

-Kannustusjoukoille (perhe, ystävät ja kaikki reitin varrella tsemppailleet)
-Koutsille (Mika Martikainen / Murtokohta)
-Huttusen Henkka / Onnisport
-Järjestäjille

lauantai 10. syyskuuta 2016

Triathlon Estonia 2016

You...are...AN IRONMAN! Yhdestä unelmastani tuli totta, kun kisasin 21.8. ensimmäinen täyden matkan kisani! Kisa oli Triathlon Estonia ja se järjestettiin Tallinnan lähettyvillä (akselilla Tammemäe - Keila). Ihan ongelmitta ei kisa mennyt läpi, mutta silti olin lopputulemaan erittäin tyytyväinen! Parannettavaa jäi toki vielä seuraavaan kertaan.


Valmistautuminen

Tähän kisaan valmistautuminen alkoi käytännössä jo viime syksynä, kun aloitin yhteistyön uuden valmentajani Mika Martikaisen (Murtokohta) kanssa. Otimme heti harjoittelun tavoitteeksi täyden matkan kisan loppukesästä/alkusyksystä 2016. Harjoittelun määrään ja laatuun tuli kerralla melkoinen upgreidaus.

Kun ensimmäiset ajatukset täydestä matkasta alkoi hivuttautua mieleen, niin aloin vertailla ja tarkastella mikä olisi paras vaihtoehto pitkän matkan noviisille. Vaihtoehtoina kotimaassa olivat käytännössä joko Tahko tai Lahti, jotka molemmat järjestettäisiin samana päivänä 6.8. Jos Joroisten kisan olisi halunnut skipata niin tarjolla olisi ollut esim. 9.7 Multisport Pirttikoski (Rovaniemi). Halusin kuitenkin kisata Joroisten kisan ihan jo vertailun vuoksi edelliskesään ja hakea parhaan mahdollisen kunnon sitten elokuulle.

Viron täysimatka valikoitui lopulta ideaaliseksi ensimmäiseksi täyden matkan kisaksi. Kisa järjestettäisiin suht lähellä, sinne pääsisi helposti omalla autolla/lautalla, reitti oli profiililtaan tasainen, majoittautuminen onnistuisi kisapaikan lähistöllä melko edullisesti sekä itse kisan hinta oli todella edullinen. Tietysti hintataso heijastuu tiettyihin laatutekijöihin, kuten finisher-paidan ja uimalakkien puuttumiseen sekä vaihto(muovi)pusseihin. Nämä ovat kuitenkin toissijaisia juttuja ainakin minulle, jos kaksi tärkeintä on kunnossa: Hyvä ja turvallinen reitti sekä luotettava ajanotto (ja olihan ne). Lisäksi olin kuullut jo ennakkoon hyvää sanaa tästä kisasta, joten siksipä tämä oli selkeä valinta.

www.triathlonestonia.ee
www.facebook.com/TriathlonEstonia

Kotimaan pääkisan, Suomen Havaijin eli Joroisten puolimatkan jälkeen alettiin viimeistellä kuntoa kohdalleen Viron rutistusta varten. Tietysti kovin pohja kunnon suhteen oli jo tehty, joten kisaa edeltävä kuukausi suunniteltiin fiksusti. Liian kovatehoisilla treeneillä voi tässä vaiheessa hölmöillä itsensä vaan huonompaan kuntoon. Treenit etenivät suunnitelmien mukaisesti ja kroppa tuntui päivä päivältä olevan valmiimpi pitkään suoritukseen. Kuukausi hujahti nopeasti ja sitten olikin taas aika pistää puuro- ja pastakattilat porisemaan samalla keventäen harjoittelua.

Suurimmat muutokset reissun suhteen tuli sinne lähtevien henkilöjen osalta. Alkuun näytti siltä, että mukaan lähdössä koko perhe sekä myös toiset isovanhemmatkin. Erinäisten juonikäänteiden ja menojen vuoksi huomasin olevani lähdössä matkalle yksin. Onneksi hyvä ystäväni Mika pääsi lähtemään kisareissulle mukaan ja perhereissu muuttuikin yhdenäkin poikain reissuksi :) Toisaalta, eipä sitä kovin usein tule käytyä kavereiden kanssa rajojen ulkopuolella reissussa.

Itse matka sujui hyvin ja auton kanssa matkustaminen oli erittäin vaivatonta. Paljon vähemmän vaivaa satamassakin, kun ei tarvitse könytä laukkujen kanssa terminaalissa. Viroon saavuttiin kahden nurkkia päivällä ja ehdittiin vielä käydä kirjautumassa hotelliin ennen kisainfoa (klo: 17.00). Ennen kisainfoa käytiin vielä pyörähtämässä Tammemäe järven rannalla, jossa hieman yllättäen ei ollut tehty vielä mitään kisaan liittyviä valmisteluja! Ei siis yhden yhtä telinettä, poijua, telttaa tms :D Nooh, maassa maan tavalla ja todennäköisesti aamuun mennessä ranta olisi vähän erinäköinen.

Suoraan edessä näkyvässä välikössä tulisi olemaan aamulla starttipaikka. Toivottavasti.
Keli oli kuin maalauksesta. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu vielä pari kolme astetta lämpimämpää keliä.
Rantautumispaikka

Majoituspaikkanamme toimi Hotelli Dzingel, joka sijaitsi n. 10km päässä kisan starttipaikasta. Hotellin respa-/ravintolarakennus edusti selkeästi nuorempaa valmistuserää kuin takana kohoava massiivinen betoninen ja neuvostohenkinen kerrostalo, jossa huoneet olivat. Trivagon kautta otettuna superior-huone oli edullinen (60€/yö) ja itse huone oli erittäin siisti ja tilava. Mukavista sängyistä iso plussa! Aamupala oli myös maistuva ja monipuolinen. Hyvin pitkälti suomalaistyylinen. Aamupalan alkamisajankohta (7.00-) oli vaan huono kisaa ajatellen (startti 8.00). Hotellista oli kuitenkin saatavilla aamupalapaketti (tuoremehua, kolmioleipää (kinkku-juusto) ja myslipatukkaa) aiemmin aamupalaa haluaville. Sain kuitenkin tehtyä tutumman kisa-aamun aamupalan (puurot, sämpylät sun muut) hotellihuoneessa jo heti viiden jälkeen. Vinkkinä, että hotellin läheltä löytyy Rimi Market, josta saa ostettua perusjutut ja eväät. Tässä hotellissa huomioitavaa on, ettei huoneesta löydy vedenkeitintä tai jääkaappia. Meillä oli mukana oma sähköllä toimiva kylmälaukku sekä keitin, niin saatiin tämä puoli kondikseen.

Illalla kävin vielä tankkaamassa hotellin ravintolan tarjoamaa erittäin hyvää (ja edullista) juustoista kanapastaa!

Aamupalan jälkeen tuttu (jännitys)päänsärky alkoi hiipiä kehiin, mutta onneksi lievempänä kuin aiemmin. Olo oli muutoin aika rento, mutta tietysti kisa jännitti. Koitin vaan toistaa mielessäni "että kaikki valmistelut on nyt tehty parhaaksi tietämällämme tavalla, joten nyt vaan rennosti kisaamaan ja katsomaan mihin se riittää". Blackrollin pallo on muuten aivan loistava tuote myös kallonpohjan ja niskan yläosan hieromiseen. Sain sillä päänsäryn jälleen asettumaan eikä särkylääkkeisiin tarvinnut koskea. Kellon ollessa puoli seitsemän aloinkin jo kiskoa kisa-asua päälle ja roudamaan kamoja autoon. Enää reilu tunti starttiin!

Tammemäe-järvelle päästyämme pumppasin pyörän kumit täyteen, vein vaihtopussit ja pyörän paikoilleen sekä kävin merkkauttamassa itseeni kisanumeron. Piti siinä vielä juosta pariin kertaan tyhjentämään rakkoakin. Nestetasapaino oli ilmeisesti ainakin kohdallaan. Infotaulu ilmoitti veden lämpötilaksi 19-20´C, joka oli täydellistä. Kävin vielä pikaisesti pulahtamassa järvessä ja tekemässä muutamat vedot verryttelyksi. Sittenpä odottamaan lähtötorvea!


"Linnunmaitoa"

Uinti ja T1

Edessä oli kaksi lenkkiä vastapäivään matalassa ja melko kirkasvetisessä järvessä. Lähtö tapahtui yhteislähdöllä ja otin paikkani edestä vasemmasta laidasta. Heti rannan tuntumassa oli pinnalle asti ylettyvää kasvustoa sekä luonnollisesti ruuhkaa. Ekat kymmenet metrit mentiin siis vähän ahtaasti rämpien. Onneksi kasvustoa oli vain lyhyt pätkä ja pian päästiin uimaan vähän väljemmin. Alku tuli otettua liiankin kovaa (eka 300m:n keskitahti 1:29min/100m) ennen kuin löytyi sopiva matkavauhti. Keli oli kaunis ja uinti kulki kivasti. Järvi oli todella matala ja pohja näkyi vähän väliä. Tokan kierroksen alussa uin hieman linjasta sivuun ja siellä vettä olikin alle 40cm :D Olisin paikoittain voinut ehkä uida paljon kovempaakin, mutta päätin ottaa uinnin sen verran varmasti, ettei tulisi ongelmia. Oma arvio uintiin menevästä ajasta (1:10h-1:15h) piti aika hyvin kutinsa ja eka laji menikin läpi ajassa 1:13:12. (Sijoitus 27/68).

Vaihto oli hidas. Olo oli jotenkin tönkkö enkä meinannut löytää märkäpuvun vetskarin narua mitenkään. Märkäpuvun riisuminen meni myös jotenkin hitaasti. Pyöräkin oli hetken hakusessa, johon tuhrautui aikaa. T1 taputeltiin 3:31 minuuttiin, joka oli reilut puoli minuuttia arvioitua hitaammin.


Pyörä ja T2

Pyörä tuntui kulkevan heti alusta alkaen! Piti vähän jo toppuutellakin menoa ja päätin pysyä suunnitelmassa tasapainotella tavoitesykkeen (~135bpm) sekä tavoitevauhdin (avg. 34km/h) raameissa. Keli oli aivan mahtava ja pyöräreitin huoltopisteelle (Ääsmäe) saakka mentiin n. 36.4km/h keskarilla. Kierrokset maantiellä mentiin toiseen suuntaan mukavaan myötätuuleen ja toiseen sitten tuskaiseen vastatuuleen. Sykkeet oli kokoajan hieman suunniteltua korkeammalla, mutta päätiin kuunnella myös kropan tuntemuksia ja koska meno tuntui hyvältä niin annoin mennä sen mukaan. Ravinnon suhteen menin suunnitelman mukaan, mutta juotavaa upposi liian vähän (niinkuin aina). Olo oli vielä pyöräilyn puolessa välissä "tankatun oloinen" ja ehkä siksi ei nestettä mennyt kurkusta alas. Matkan edetessä alkoi pulloja kuitenkin tyhjentyä.

Huomasin, että porukalla alkoi menemään todella paljon renkaita puhki. Näin yhteensä varmasti 10-15 rengasrikkoista Via Baltican varrella. Koitin ajaa tarkasti ja katsella oliko tiellä jotain hilua mikä puhkoi kumeja. Matkan varrella ei näkynyt kuitenkaan lasinsiruja, kiviä eikä metallia. Arpa osuikin sitten omalle kohdalle 135km paikkeilla, kun tajusin takarenkaani tyhjenevän hitaasti. Tähän saakka keskarit olivat olleet 35.4km/h eli suunniteltua paremmat. Onneksi. Pienoinen v*tutus alkoi hiipiä takaraivoon, mutta näin pitkällä matkalla on onneksi aikaa ottaa vahinkoa takaisinpäin. Äkkiä tiensivuun ja renkaanvaihtohommiin. 12 minuutin päästä oli kumi vaihdettu ja pääsin jälleen jatkamaan matkaa. Nyt oli reisissä kiukkua ja päätin unohtaa sykerajat hetkeksi. Keskari näytti pudonneen rengasoperaation aikana 33.6km/h, joten kurottavaa olisi edessä!

Hitunen harmitusta takaraivossa. Kumi vaihdettu ja kiri aloitettu!

Aloin heti spekuloimaan mikä rikkoi renkaan. Päädyin kahteen vaihtoehtoon. Joko renkaan puhkaisi ohut metallilanka, jota oli näköjään tullut tienreunaan puhjenneista rekan renkaista tai sitten suht reilu lämpötilanvaihtelu oli puhkaissut porukalta renkaat. Jälkimmäistä ajatellen tein pikaisen pysähdyksen ja suhautin varmuuden vuoksi hieman eturenkaasta paineita pois. (Jälkeenpäin tarkasteltuna ensimmäinen vaihtoehto oli oikea. Renkaassa oli kisan jälkeenkin kiinni metallilangan pätkiä. Onneksi selvisin kuitenkin vain yhdellä rengasoperaatiolla). Painoin lopun pyöräosuudesta sen mitä annettavaa oli ja sain kuin sainkin keskarit reiluun 34km/h tuntumaan! Pyöräosuuden ajaksi 5:17:11.

T2 meni todella nopeasti (57,1s) joka oli kisan nopeimpia!

Fillari narikkaan, juoksukamat päälle ja sitten taittamaan maratonia.
  
Juoksu

Juoksu lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ekalla parilla kilometrillä vauhdit oli 4:00-4:20min/km luokkaa. Sitten alkoi järki tavoittamaan innokkuutta ja himmasin tahtia. Hyvältä tuntuva vauhti tasaantui n.4:40min/km tietämille. Mahdollisuuksia kymmenen tunnin alitukseen oli vielä hyvällä juoksulla, joten hirveisiin virhearvointeihin ei ollut varaa. Riittäisi kun saisin pidettyä vauhdin selkeästi alle 5:00min/km.

Geelit ja patukat olivat uponneet pyöräilyn aikana hyvin, mutta juostessa oli fiilis etten taitaisi saada oikein mitään kiinteää alas. Ekalla kierroksella sain siemailtua palkkarin, jonka olin kopannut mukaani T2:lla vaihtopussista. On muuten vaikeaa ja sotkuista hommaa koittaa juosta kisavauhtia ja imeä purnukasta suklaista juomaa :D Alunperin olin suunnitellut juovani sen T2:ssa, mutta nyt oltiin ottamassa menetettyjä minuutteja kiinni ja piti multitaskata. Otin myös geeliä ja glukoosinappeja tasaisin välein, mutta patukoihin ei tarvinnut koskea. Heivasinkin ne lopulta pois SPIbeltistä heilumasta turhana painona.

Juoksun puoleen väliin saakka energiatasot olivat hyvällä mallilla, mutta etureisissä alkoi kuitenkin tuntumaan pientä nykimistä. Päätin napata jälleen hieman merisuolaa, mutta annostelussa tuli pieni arviointivirhe (=liikaa). Koska juomapisteelle oli vielä jokunen kilometri matkaa niin en saanut heti huuhdeltua suutani ja suussa / kurkussa pyörivä suola alkoi oksettamaan. Juoksin seuraavan kierroksen naama vihreänä katsellen sopivaa paikkaa heittää pitkää sylkeä. Vauhti oli hiipunut jo huolestuttavasti 5min kilometrivauhdin huonommalle puolelle. Juomapisteellä sain viimein huuhtaistua suutani, mutta juomaan ei pahemmin pystynyt. Taistelin yhden geelin kurkusta alas, että sain vähän parempaa makua suuhun. Onneksi pian kuitenkin olo alkoi tasoittua ja pääsin taas tekemiseen kiinni!

Pitkästä päivästä huolimatta tossu liikkui kohtuu hyvin

Kun matkaa oli jäljellä reilu kymppi niin sain kuulla Mikalta olevani neljäntenä ja ottavani kovaa vauhtia kiinni hiipuvaa kolmosta! Tämä oli kuin neulanpisto persposkeen ja sain siitä hyvän adrenaliiniryöpsäyksen. Päätin, että nyt oli varmisteltu jo riittävästi ja päätin ottaa loppukirin jo hyvissä ajoin. Nostin vauhtia 4:30min/km tuntumaan. Paljon kovempaa ei olisi uskaltanut enää juosta, ettei olisi joutunut keräilemään itseään tienposkesta ennen maaliviivaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä vilkaisin maalialueelta valotaulua ja se näytti kisa-aikaa kuluneen 9:33:xx. Ilman pahempia probleemia viimeisen 5.27 kilometrin jälkeen pitäisi sub10h kokonaisaika olla varsin mahdollinen. Kuulin myös olevani jo aivan kolmosen kannassa kiinni. Seuraavan ohitettavan jälkeen olisi kolmossija jo plakkarissa. Pian sainkin pahasti sipanneen kolmosen kiinni. Tosin hetken oli epäselvää olinko päässyt jo oikein miehen ohitse, koska puolimatkan kisaajia sattui myös samaan aikaan reitille.

Päätin pitää kovempaa vauhtia yllä niin pitkään kunnes näkisin maalin. Vasta sitten, kun maalialueen valotaulu tuli näkökenttään noin 250m ennen maalia ilmoittaen aikaa kuluneen 9:57:xx pystyin rentoutumaan :) Maalisuoralle käännyttäessä oli fiilikset aivan uskomattomat! Ironman-titteli olisi enää kymmenien metrien päässä. Maaliviivan ylittyessä ajassa 9:58:23 vetäisin spontaanit huutotuuletukset ja mitalin kaulaan saatuani heittäydyin selälleen tasaamaan sykettä ja nauttimaan endorfiinistä! Ai hittolainen, että sai muuten vuoden kova työ arvoisena lopputuloksen :)

Se on siinä!
Työpäivä takana. Nyt voi vähän nojailla ja puhallella :)
Miesten yleisen sarjan (18-39v.) Top3 - 1. Villu Vakra, 2. Rainer Kuhi, 3. Olli Jäntti


Palautetta ja kisan jälkeisiä fiiliksiä:

Kiitokset Triathlon Estonia-kisan järjestäjille mainion kisan järjestämisestä! Kisareitit olivat odotusten mukaisesti hyvät. Varsinkin Youtube:sta löytyvien reittivideoiden avulla sai tutustua reitteihin virtuaalisesti jo etukäteen. Huolto toimi reitin varrella myös erinomaisesti! Kisakeskuksena Keila Tervisekeskus oli varsin toimiva tarjoten kisan jälkeen mahdollisuuden pulahtaa uimaan ja saunomaan. Iso peukku myös hintaan sisältyneestä hieronnasta, joka teki aika hyvää väsyneelle ruodolle!

Jos suunnittelet käyväsi hakemassa kisakokemusta ulkomailta tai harkitset täydelle matkalle osallistumista ensimmäistä kertaa niin tässä on erittäin hyvä vaihtoehto!

Kisan jälkeistä ruokahuoltoa


Hierontateltta oli suosittu paikka kisan jälkeen!
Keila Tervisekeskus toimi erinomaisena kisakeskuksena

Kisat, kuten urheilijatkin pyrkivät jatkuvasti kehittymään. Tässäpä muutamia kehitysehdotuksia tulevia kisoja ajatellen:


1. Kisainfo viroksi ja englanniksi.

Tänä vuonna kisainfo ei mielestäni oikein toiminut sujuvasti. Ainakaan niiden osalta jotka eivät ymmärrä viron kielestä kuin sanan sieltä täältä. Englannin kielinen versiokin oli tarjolla. Tosin vähän ontuvasti toteutettuna. Tulkki koitti seurata infoa pitävän Urmas Paejarven viron kielistä selostusta ja lennosta sitten kääntää sitä englanniksi katsomon äärilaitaan siirtyneille "ei virolaisille" kisaajille. Tulkki koitti myös puhua hieman hiljempaa, ettei vironkielinen selostus häiriintyisi. Tämä taas aiheutti sen, ettei ääni meinannut kantautua kaikkien korviin. Kuulostaa juuri niin hankalalta kuin se olikin :D Siinä tippui kärryiltä sekä tulkki, että kuuntelijat. Selkeämpää olisi pitää siis kaksi erillistä infoa eri kielillä.


2. Liikenteenohjaajien opastus

Liikenteenohjaus sujui pääosin hyvin, mutta muutamaan kertaan meinasin olla törmäyskurssilla auton kanssa, kun ohjaajat eivät huomanneet pysäyttää liittymästä valtatielle ajaneita autoja. Näissä tapauksissa ohjaajat olivat selin ramppiin päin eli he eivät havainneet selkänsä takaa tulleita autoja. Tarkkuutta ehdottomasti tähän, koska se yksikin rysäys on liikaa. Kisaajilla pitäisi olla täysi luotto siihen, että he voivat keskittyä omaan tekemiseensä 100%.


3. Vaihtopussit, uimahatut ja finisher-paidat

Aluksi mietin, etten jaksa tästä kirjoittaa, mutta laitanpa tämän nyt tähän kuitenkin. Kuten jo aiemmin sanoin, niin pikkujuttujahan nämä. Hyvin pärjäsin omalla tutulla uimalakilla ja muovipussit vaihtopusseina kestivät ehjinä koko kisan ajan. Kankaiset vaihtopussit kestäisivät kuitenkin hieman kovempaakin käsittelyä kisan aikana. T1:llä sullottiin kamoja aika retvakkaasti muovipusseihin ja sen jälkeen ne kuljetettiin järjestäjän toimesta uimapaikalta maalialueelle. Siinä jäi vähän miettimään, että näinköhän kaltoin kohdeltujen muovisäkkien sisältä löytyisi samat kamppeet kuin mitkä sinne laittoi.

Kankaiset ja kisan logolla varustetut vaihtopussit olisivat takuulla kestävämmät ja toimisivat sitten kisan jälkeenkin hyvinä mainosmateriaaleina treenikäytössä. Itse olen ainakin useampaan kertaan nähnyt porukalla kisoista tuotuja paitoja, (uima)hattuja, kasseja sun muita ja sen jälkeen jututtanut kyseistä miestä/naista kyseisen kisan kokemuksista ja jäänyt ehkä miettimään sinne osallistumista itsekin. Kulueränä tämä ei kuitenkaan olisi maata kaatava. Yksittäisen vaihtopussin hinnaksi jäisi painatuksineen ehkä ~1.50€ ja uimahatun ~2.50€.

Vinkkinä:

Vaihtopusseja painatuksella: www.drawstringbagsonline.com
Uimahattuja painatuksella + numerotatskat: www.swimcapz.com

Edellä mainitut seikat pätevät myös kisan finisher-paitoihin. Mitali toki oli hieno, mutten käy se kaulassa treenaamassa :) Vanhoja finisher-paitoja on tullut itsekin hyötykäytettyä treeneissä. Toimii myös erinomaisena "mainoskylttinä".


4. Valtatien reunakaistan puhdistus

En tiedä miten helppoa/vaikeaa/kallista tämä olisi toteuttaa, mutta valtatien reunakaistan putsaus (esim. lakaisukoneella) olisi säästänyt usemman dnf:n tämän vuoden kisassa. Kyllähän valtateiden varret ovat usein täynnä jos jonkinlaista roskaa, mutta tuolla kyseisellä pätkällä puhjenneista rekan renkaista jääneet metallilangan pätkät aiheuttivat murhetta puhkoen renkaat useammalta kisaajalta. Lakaistavaa matkaa tulisi kisaa ajatellen n. 21.5km ja mietin voisiko tämän toteuttaa jotenkin esim. yhteistyössä kaupungin kanssa? Ehkä on liian kallista tai ehkä ei. Hyödyllistä se olisi ainakin.


Kiitokset

-Perheelle, ystäville, kavereille, tutuille ja tuntemattomille kannustuksesta!
-Valmentajalle (Mika Martikainen / Murtokohta) hyvästä valmennuksesta kohti kauden päätavoitetta!
-Mikalle (Blez) valokuvauksesta, kannustuksesta, hyvästä matkaseurasta sekä kaikesta jeesauksesta reissun aikana!
-Huttusen Henkalle (www.onnisport.fi) laadukkaista urheiluvermeistä ja lihastenhuoltotuotteista
-Triathlon Estonian kisaorganisaatiolle hienon kisan järjestämisestä!
-Valokuvaajille kisan taltioinnista: