maanantai 22. kesäkuuta 2009

Keskikesän "juhlimista"

Juhannus takana päin ja harmittavasti alkaa taas päivät pitenemään. Kelien puolesta on kyllä ollut taas niin perussuomalainen kesä (juhannuksen keleistä puhumattakaan), että mielellään nautiskelisi valoisasta ajasta vähän pitempäänkin. Noh, ei vaivuta synkkyyteen vaan odotellaan nyt kelien parantumista, kun lomatkin on vielä pitämättä.

Jussi meni tosiaan perinteisesti mamman ja Peetun kanssa ajellessa pitkin Savoa kavereita ja sukua moikkaillen. Fillarinkin pakkasin matkaan, jotta sai vielä viimeisimpiä treenejä tehdä Tahkoa varten. Perjantaina kävin antamassa putkikamelille runtua Kotkanpolulla Joroisissa, joka on kyllä yksi parhaista maastopyöräreiteistä joissa on tullut ajettua! Lauantaina sitten reisiä kiusattiin Varkausmäen kinttupoluilla pienessä tihkusateessa, joka noin 1km ennen kotia yltyi kaatosateeksi. Uitettu mies oli kuitenkin lenkkiin tyytyväinen, kun muuten ajofiilis oli ok. Lauantai ja sunnuntai menikin sitten Anoppilan mökillä rentoutuessa. Jäi siis varsinainen juhliminen vähiin, mutta sepä oli tarkoituskin. Hiton kiva oli vaan olla, lukea hyvää kirjaa (KISS, maskin takaa), nähdä kavereita/tuttuja/sukulaisia, treenata ja touhuilla perheen kanssa. Huomenna alkaisi hiilaritankkaus kisaa varten, joten hiilaripöhön siivittämä viikko on siis luvassa. Mmmm...pastaa, puuroa mansikkahillolla, leipää, mehua, pottua, riisiä, ässämixiä jne... :P .

Muiden Juhannustohinoiden ohessa ehti kuvaamaankin jonkin verran. Perussettiä tallentui kotialbumiin, mutta pari ihan ok kuvaa tarttui kennolle mökin laiturilta, kun aurinko teki nukkumaan menoaan. Nakkasin Canoniin kiinni 35millisen Fujinonin (m42), kun sillä tulee harmittavan vähän kuvattua. Kivaa jälkeä se tekee ja pitääkin alkaa käyttää sitä enemmänkin!

Tässäpä järvinäkymää Majavakalliolta:

35mm, 1/50, f4.0, ISO200



Ei kommentteja: