tiistai 8. tammikuuta 2013

2012 / 2013

Uusi vuosi ja uudet (sekä hyvät vanhatkin) kujeet!

Menneestä vuodesta jäi paljon hyviä muistoja ja päällimmäisenä mieleen jäi oman pojan kasvaminen vauvasta pieneksi pojaksi. Jätkä oppi kävelemään, puhumaan useita sanoja sekä tekemään paljon uusia juttuja. Hurjaa tuo kehityksen vauhti!

Töiden puolesta mennyt vuosi toi sekä helpotusta, oppimista, mutta myös rasitusta ja ahdistusta. Parasta kuluneen vuoden työjutuissa oli saada ne lähemmäksi kotia. Uuvuttavat ajomatkat vaihtuivat lyhyeen ajomatkaan oman paikkakunnan toimistolle. Muistan vieläkin miten hymyissä suin ajelin ekana aamuna Saaristokatua pitkin töihin, kun ei tarvinnut karauttaa Varkauteen työpäivän alkulämmittelyksi. Ehkä voisi myös sanoa, että oli ihan positiivista päästä tekemään hieman erilaisia projekteja kuin aiemmin. Korteissa on myös tietysti se kääntöpuoli. Aikataulujen ollessa välillä tuskaisen kireitä sitä toivoisi tekevänsä hommaa, jota on tehnyt aiemmin ja sen osaisi siten tehdä myös nopeammin. Nooh, oppia ikä kaikki.

Valokuvauspuolella duunia riitti myös hyvin. Sain tehdä paljon erilaisia keikkoja ja monta kokemusta rikkaampana saa nyt lähteä kohti uutta vuotta! Tänä(kin) vuonna on tarkoitus kehittää itseään ja saada aikaiseksi entistä parempaa jälkeä. Uudistunut kalusto auttaa saavuttamaan teknisesti parempaa kuvaa, mutta itsensä kehittäminen kuvaajana on se kaikista tärkein juttu.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!





Ei kommentteja: