maanantai 7. syyskuuta 2015

Kallaveden kierros 2015

Aiempina vuosina Kallaveden kierros on ajettu touko-kesäkuun vaihteessa, mutta koska uutena tapahtumana kisakalenteriin ilmaantunut Tour de Tahko ajettiin samaan aikaan niin Kallaveden kierros oli siirretty syksymmälle (23.8.). Poikkeavan ajankohdan lisäksi myös kierroksen luonne poikkesi totutusta vauhdista ja koko lenkki ajettiin leppoisampana yhteislenkkinä. Matkavaihtoehdot olivat pituuksien osalta suurinpiirtein samat (100+ km / 200+ km), mutta tällä kertaa reilu satkun lenkki kiersikin länsirannan kautta. Kakssatasen polkijat jatkoivat matkaa kohti vehmeriä ja sieltä sitten jännevirran kautta kiertäen takaisin keskustaan.

Lähtö tapahtui Forte Sportin edestä sunnuntaiaamuna kello 9.00 ja paikalle oli tullut noin 40 pyöräilijää. Keli oli kuin Tjäreborgin mainoksesta ja tuli siinä heti mieleen, että olisin voinut ketjujen lisäksi rasvata myös hieman omaa nahkaa. Aurinkorasvalla. Ne on ne mun apumekaanikot (lapset), jotka puolestaan käyttäisivät mielellään ketjurasvaa myös kasvomaalauksiin. :)

Kööri valmiina lähtöön Forte Sportin nurkilla.

Tauko 1 Maaningan ST1:llä
Tauko 2 Hirvilahden kaupalla

Lenkki oli kaikin puolin leppoisaa menoa reilulla kolmen kympin keskareilla ja se toimi hyvänä pitkänä valmistavana harjoituksena maratonia ajatellen. Reitin varrella oli huoltoautoja liikkeellä ja matkan aikana pidettiin muutama pitstoppi. Kokonaismatkaa itselle kertyi 132,84km ja ajoaika oli 4h 18min 54s.





Ei kommentteja: