keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Telakalla

(15.3.2017) Kolaus. Silmissä välähtää. Sattuu niin perkuleesti. Mitä hittoa just tapahtui? Vasen pikkuvarvas näyttää normaalista asennosta poiketen 45-astetta sivullepäin. Ilmoille pääsee melkoisen painokas veellä alkava viiskirjaminen sekä spontaanisti pari muuta voimasanaa kauneimpien suomalaisten kirosanojen kirjastosta. Vaikka viime syksynä tulikin plakkariin teräsmies-titteli, niin silti mies (ja luut) on ihan paperia, kun otat punttisalilla puolihuolimattoman törmäystestin varpaallasi vinopenkin jalkaan...Poikkihan se meni.Varvas siis. Vinopenkkejä ei vahingoitettu tässä episodissa.

Könkkäsin uudelleen muotoillun varpaani kanssa pikaisesti samassa rakennuskompleksissa sijaitsevaan Terveystaloon, josta sitten sain lähetteen asemakadun toimipisteeseen. Muutaman eri lääkärin tutkimuksen, röntgenkuvauksien ja ortopedin lausunnon jälkeen päästiinkin sitten ottamaan kirjaimellisesti hikeä pintaan varpaan suoristamisoperaation muodossa. Topakka juuripuudutus, topakampi ote jalasta/varpaasta ja sitten vetämällä kokeilemaan miten pienen luunpäät osuisivat kohdalleen. Tarkoitus oli saada 45-asteen kulma lähelle nollaa. Onneksi puudutus ja lääkitys oli "heitä huolesi pois"-luokkaa, joten homma onneksi vaan näytti pahemmalta kuin miltä tuntui. Puudutuksen voimin menisi tämä päivä helposti, mutta tulevia viikkoja varten sain lääkäriltä mukaan ostoslistan farmasian karkkikauppaan.


Kun varvas oli oikaistu parhaiden yritysten mukaan ja kapaloitu pysymään aloillaan, niin oli aika hengähtää ja mietiskellä vähän tulevien viikkojen kuvioita uusiksi. Sain mielestäni melko pitkän parin viikon sairasloman, mutta palasin töihin jo kahden saikkupäivän (ja viikonlopun) jälkeen.

Treenien osalta muutoksia tulikin sitten vähän enemmän. Kaikki jalkaterää rasittava treeni (juoksu, pyöräily, tietyt jalkaliikkeet salilla jne.) oli karsittava pois. Ekalla toipilasviikolla panostin eniten uintiin jättäen potkut lähestulkoon kokonaan pois. Muuta aerobista liikuntamuotoa ei oikein pystynyt harrastamaan. Tokalla viikolla otin mukaan kevyttä sisäsoutua ja kolmannella päästiin sitten pyörän selkään. Juoksua pystyi alkuperäisen arvion mukaan harkitsemaan alustavasti neljännellä toipumisviikolla, mutta kontrollikäynnin jälkeen napsahti vielä kaksi viikkoa lisää panttausta juoksun suhteen. Luutuminen oli sikäli mennyt hyvin ilman takapakkeja, mutta koska varpaan luu oli mennyt kokonaan poikki, niin se vaatisi sen 6 viikkoa ollakseen täysin luutunut. Harmittihan tuo, mutta eipä tämän suhteen voinut oikein höntyillä. Pari viikkoa piti mennä vielä edellisviikkojen tapaan ja alkaa sitten vasta varovasti kokeilemaan juoksua.

Kuuden pitkän viikon jälkeen (26.4) pääsin vihdoin vetäisemään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan! Hieman kipeetähän se teki ja askellus oli pielessä, mutta kylläpä oli leveä hymy naamalla :) Vielä olisi pitkä matka tästä siihen, että juoksu olisi ennallaan. Paluu on kuitenkin nyt tehty ja motivaatio on ennallaan. Eiköhän tästä vielä sporttikesä tule :)





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Määrää vai laatua?

Vuosi 2016 oli blogin puolella hiljaisin vuosi ikinä. (Eikä tämä vuoden 2017 alkukaan ihan niin vauhdikas ole ollut kirjoitusten osalta :) ) Syitä siihen löytyy varmasti useampiakin, mutta päällimmäisenä varmasti on sosiaalisen median palvelujen kasvava suosio...sekä monelle hektistä perhe-elämää elävälle tutuksi tullut fiilis tuntien riittämättömästä määrästä vuorokaudessa.

Uudenlaisia somepalveluja putkahtelee tasaisesti tarjolle kuin puolukoita Puijolle ja usein yksittäinen henkilö käyttääkin usempaa palvelua samanaikaisesti. Itseni mukaan lukien. Viime vuonna omassa somen käytössä nousua oli eniten Twitterin puolella, jonka kautta olen saanut monta uutta tuttavaa, kaveria sekä työhön liittyviä kontakteja. Some on tullut tukevasti osaksi niin ihmisten arkea kuin työtä. Useasti myös jonkun somepalvelun kautta sovitaan ystävien kanssa treenijuttuja, vaihdetaan kuulumisia, lähetetään kuvia yms. Tietysti henkilökohtaisemmat ja kiireisemmät tarkempaa selontekoa vaativat jutut hoidetaan yleensä sitten soittamalla mikäli ei päästä näkemään kasvotusten. Ihmisten kohtaamista nenäkkäin ei tietenkään mikään palvelu korvaa.

Ehkä siitäkin syystä, että Twitter toimii todella tehokkaana, tavoittavana sekä hyödyllisenä mikroblogipalveluna (ja siinä ohella myös Facebook ja Instagram), niin jäi varsinaisen blogin päivitys vähemmälle. Takaraivossa kolkutteli kyllä koko ajan, että "pitäisi sitä varmasti tännekin joskus ehtiä kirjoittamaan", mutta hieman vähälle se jäi. Ja ehkä ihan hyvä niin, jos ei kerran fiksua julkaistavaa tullut mieleen.

Määrää vai laatua?

Somepalvelut ovat luonteeltaan todella nopeita käyttää ja sinne tulee usein heiteltyä juttua/linkkejä/kuvia/videoita yms. ihan spontaanisti hetken mielijohteesta.Varsinkin Instan My Storyyn tulee pudoteltua simppeleitä tilannekuvia ja videoita päivittäin omasta elämästä ja tekemisistä. Twitteriin ja Instagrammiin on helppo jakaa ihan arkipäivisiä juttuja, sekä seurailla mielenkiintoisia henkilöitä ja ilmiöitä.  Somepalvelujen kautta on myös hyvä etsiä vinkkejä, inspiraatiota, motivaatiota omiin tekemisiinsä.



Valokuvaajana olen kuitenkin tottunut noudattamaan periaatetta "panosta enemmän laatuun kuin määrään". Esimerkiksi Instagramin (ei My Story) puolella julkaistaviin kuviin pyrin näkemään hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaikka pääosin ihan kännykällä niitä tuleekin kuvattua ja editoitua. Sama homma pätee omassa blogissa. Pyrin aina näkemään hieman vaivaa julkaistavan tekstin suhteen. Olipa se sitten kisaraportti, lomareissutarina, valokuvausaiheinen linkkivinkki, kuvauskeikkakertomus, treeniaiheinen bloggaus tai mikä vaan asia, niin pyrin kirjoittamaan sen niin, että lukijakin saisi siitä jotain irti. Taso varmasti vaihtelee enkä pyri mikään Ruuneperi olemaankaan.

Vaikka laatu mielestäni korvaakin määrän niin nyt on aika hieman nostaa tämänkin blogin päivitystahtia. Juttujen aiheet tulevat jatkossakin pyörimään perheen, urheilun, valokuvauksen sekä harrastamisen parissa pienellä savolaisella vääräleukaisuudella maustettuna.

Vaikkei tämä bloggaus nyt ehkä tuonutkaan monelle mitään sen kummoista, niin laitetaan tämä vaikka jäykistyneiden blogin kirjoitussormien verryttelyn piikkiin :) Jatketaan!

Tsekkaa:

Instagram: @ollijantti
Twitter: @OlliJantti
Fb: Olli Jäntti Photography

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vilkaisu viime vuoteen

Hieno ja tapahtumarikas vuosi jälleen takana, josta jäi vähintäänkin repullinen muistoja muisteltavaksi sitten kiikkustuolissa! Vaikka vuoden vaihtumisen jälkeen katse onkin suunnattu jo kohti tulevia juttuja, niin pysähdytään vielä hetkeksi fiilistelemään elettyä vuotta.

Viime vuotta kuvaa varmasti parhaiten termi "ikimuistoinen". Pääsin toteuttamaan useammankin unelman, jotka voin nyt pyyhkiä pois bucket listaltani. Jotkut niistä olivat niin sanottuja "pienen pojan unelmia" ja osa sitten kovalla työllä ansaittuja saavutuksia.


Ironman

Triathlonin aloittaminen on ollut minulle iso juttu. Kun pari vuotta sitten päätin aloittaa lajin harrastamisen toden teolla niin vatsassa oli juuri samanlaista kutinaa, kun seisoessani ensimmäistä kertaa Fokkerin ovella köytettynä T-10B-varjoon valmiina hyppäämään elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneesta ulos. Jännittävää ja uutta! Triathlonin lajit eivät sinänsä olleet minulle vieraita, koska mtb-/maantie- ja juoksukisoissa oli tullut kisattua jo vuosien ajan. Uinnin aloittamisen suhteen oli suurin kynnys. Aiemmin olin vain katsonut kadehtien triathlonisteja, mutta nyt oli aika tehdä omista unelmista totta. Triathlonissa kiehtoo eniten juuri se kokonaisuus. Hioa useamman lajin tekniikkaa, taitoa ja kestävyyttää niin hyväksi kuin mahdollista ja suorittaa ne sitten peräkkäin oman osaamisen ylärajoilla. Rajathan ovat myös venyvät, joten sitä mukaa kuin kunto kasvaa niin rima nousee.

Triathlonissa haaveenani on aina ollut täyden matkan kisa. Tai ainakin siitä asti, kun uintitreeneissä meininki alkoi näyttämään siltä, että pitkänkin matkan uinti tulisi kunnialla rannalle saakka :D Vaikka harjoittelu onkin välillä tähdännyt lyhyempiin kisoihin, niin jokaisessa treenissä on takaraivossa kolkutellut ajatus siitä, että jonain päivänä sitten startataan vähän pitempään kisaan. 21.8.2016 oli  tuon päivän aika koittanut!

Tuo elokuinen kuuma sunnuntai jää ikiajoiksi mieleen hienona päivänä. Pienistä vaikeuksista huolimatta kisan lopputulema oli enemmän kuin onnistunut. Maaliviivan ylittyessä miesten yleisen sarjan kolmosena alle kymmenen tunnin aikaan aiheutti melkoisen epätodelliset fiilikset :) Urheilun saralla tämä unelma oli ollut vahvasti bucket listalla ja nyt voin hyvillä mielin rastia sen yli! Tosin ennätyksethän on tehty rikottaviksi ;)


Elokuvat

Kukapa ei olisi joskus fiilistellyt miten hienoa olisi päästä näyttelemään tai edes vilahtamaan elokuvateatterin valkokankaalla? Ainakin itse olen pyöritellyt ajatusta jo pikkunappulasta lähtien. Kyllähän sitä toki penskana kuvattiinkin paljon omia elokuvia, mutta ne tosin eivät koskaan löytäneet tietään muualle kuin kavereiden vhs-nauhureihin ja putkitelkkareihin :) Luojan kiitos youtubea ei ollut silloin vielä keksitty!


Viime vuoden aikana sain jopa kaksi mahdollisuutta päästä kameran eteen isomman mittakaavan elokuvissa. Näyttelemiseksi sitä nyt ei juurikaan voi kutsua, mutta mikäli elokuvan leikkaus on suotuisa, niin saatan jopa vilahtaa näissä tänä vuonna teattereihin tulevissa leffoissa. Näistä tulee juttua blogiin sitten hieman myöhemmin.

Luonnollisesti valo- ja videokuvaajana olin jo aivan liekeissä, kun pääsin edes tutustumaan elokuvien tekemiseen ja tavata kotimaisen näyttelijäkaartin nimekkäitä näyttelijöitä. Elokuva-ala on kiinnostanut minua aina sekä kameran edessä, että sen takana. Toivottavasti mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia tulisi jatkossakin! "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." ;)


Valokuvaus / Videokuvaus

Valo- ja videokuvauksen puolella vuosi oli myös mielenkiintoinen. Oli kunnia saada jälleen liuta uusia asiakkaita, joiden toimeksiannot toivat mukanaan mielenkiintoisia kuvauksia! Lisäksi omia kuvausprojekteja tuli toteutettua useampia. Monen monta hyvää ideaa jäi vielä aikataulusyistä toteuttamatta, mutta onhan se hyvä pitää ideoita jemmassa siellä perinteisessä pöytälaatikossa.

Kuluneena vuonna tein valokuvauksen lisäksi entistä enemmän myös liikkuvaa kuvaa. Videotuotannoissa pääsin hyödyntämään monipuolisesti kalustoani aina 5D mk III:sta Canonin G-sarjalaisiin sekä kuvauskopterista Gopro:hon. Videopuolella työskentelystä sai taas uutta potkua kuvaustouhuihin ja sillä saralla pyrin tänä vuonna kehittämään itseäni entistä enemmän.


Valokuvauspuolella mielenkiintoisin kalustolisäys oli varmasti 360-kameran hommaaminen kamera-arsenaaliin. Ricohin Theta:lla saa kuvattua täydellisen pallon muotoisen kuvan äärimmäisen helposti ja nopeasti. Thetan avulla kuvatun materiaalin avulla saan luotua kätevästi esim. virtuaalikierroksen asunnosta myyntiä ajatellen. Potentiaalinen ostaja pääsee tarkastelemaan myytävää asuntoa entistä monipuolisemmin ja tarkemmin mukavasti omalta kotisohvalta käsin! Tätäkin kuvaustarjontaa tulen kehittämään jatkossa entistä paremmaksi.


Perhe

Viimeisenä ja tietysti kaikkein tärkeimpänä asiana täytyy mainita perhe. Vaikka pienten lasten vanhempana voisi mennyt vuosi tuntua pikaisesti ajateltuna ainaiselta arjen pyörittämiseltä, niin toi vuosi tullessaan perheellemmekin isoja muutoksia. Ja ei, ruokakuntamme nuppilukuun ei ole tullut lisäystä eikä eläinkantaan ole tullut uusia karvakorvia. :)

Loppuvuodesta laitettiin arkirytmi aikalailla uusiksi, kun lapset vaihtoivat kotitouhut päiväkodin vilinään ja rouva pääsi pitkästä aikaa muuttamaan titteliään kotiäidistä palkkaa nauttivaksi työntekijäksi! Muutokset toivat varmasti meille kaikille mielenkiintoista vaihtelua. Lapset viihtyvät päiväkodissa mahtavan hyvin ja uusia kavereita on tullut paljon :) Se on vanhempien mielenrauhan kannalta myös todella tärkeä juttu, että tietää lastensa viettävän päivää laadukkaassa päivähoidossa ja mikä parasta, niin he todella viihtyvät siellä.

Tänä vuonna ei päästykään kotimaan matkustelua lukuunottamatta käymään missään sen kauempana lomailemassa, mutta toivottavasti tänä vuonna tilanne olisi erilainen. Matkailun ja lomailun tuomien kokemusten lisäksi tekisi mieli lähteä kuvaamaan vieraiseen maahan ja kulttuuriin.